Putin tulistui, kun Outi Parikka kysyi presidentiltä Karjalan palauttamisesta käydystä keskustelusta. MTV kaivoi vanhan lehdistötilaisuuden arkistojen kätköistä.
Juttu on julkaistu alun perin 8. toukokuuta 2022.
Kun Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti vuonna 2000, olivat muiden maiden johtajat täysin tietämättömiä nuoren ja tuntemattoman poliitikon pyrkimyksistä ja tarkoitusperistä.
Ensimmäisten joukossa Putinin luo lähti vierailemaan Suomen silloinen presidentti Tarja Halonen, joka tapasi venäläisen virkaveljensä Moskovassa kesällä 2000.
– Halonen oli juristi ja Putin oli juristi. Ajateltiin, että ehkä he ymmärsivät toisiaan, MTV:n entinen kirjeenvaihtaja, ja nykyinen Ylen toimittaja Outi Parikka muistelee.
Parikka oli paikalla Moskovassa presidenttien järjestämässä lehdistötilaisuudessa. Suomalaismedia sai kysyä Putinilta yhden kysymyksen, venäläismedia toisen.
Suomalaisten toimittajien kesken päätettiin, että Suomen kysymyksen esittäisi MTV Uutisten Parikka.
– Olin valmistellut sen aika hyvin ja vahvistanut venäläisiltä natiiveilta, että se oli kieliopillisesti oikein, eikä ollut liian suora. Venäläisessä kulttuurissa ei pidetä liian suorista kysymyksistä, niitä pidetään epäkohteliaina, Parikka kertoo.