Putin torjui Japanin lahjan – ei huolinut uutta akita-koiraa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on kieltäytynyt Japanin tarjoamasta lahjakoirasta, kertoo japanilainen kansanedustaja.

Koira oli tarkoitus antaa Putinin Japanin-vierailulla ensi viikolla. Japani oli antanut akitarotuisen naaraskoiran, Jumen, Putinille vuonna 2012.  Japani olisi halunnut antaa Jumelle seuraksi samanrotuisen uroskoiran.

Japani antoi Jumen Putinille kiitoksena Venäjän avusta vuoden 2011 tsunamin jälkeen.

Putinilla on myös bulgarianpaimenkoira Buggy, jonka hän sai Bulgarian pääministeriltä vuonna 2010. Hänen labradorinnoutajansa Konni kuoli vuonna 2014. Sen hän oli saanut nykyiseltä Venäjän puolustusministeriltä Sergei Shoigulta.

Putin on tuonut Konnin kerran myös tapaamiseen Saksan liittokansleri Angela Merkelin kanssa. Osa mediasta kertoi silloin, että hän olisi halunnut pelotella koirapelkoista Merkeliä. Putin kommentoi tänä vuonna saksalaislehdelle tapausta, ja sanoi, ettei hän tiennyt Merkelin pelosta, ja että hän pyysi asiaa anteeksi.

Lue myös:

    Uusimmat