Putin sanoi itse kieltämänsä sanan – pietarilaispoliitikko vaatii presidenttiä rikossyytteeseen: "Ihmiset alkavat epäillä hänen rehellisyyttään"
Venäjän presidentti Vladimir Putin käytti Ukrainan tilanteesta julkisuudessa ensimmäistä kertaa sanaa "sota", vaikka hänen itse allekirjoittamansa laki tekeekin siitä laitonta.
Pietarilainen paikallisvaltuutettu Nikita Juferev kertoi Twitterissä pyytäneensä Venäjän valtakunnansyyttäjää aloittamaan rikostutkinnan presidentin sanavalinnoista tämän puhuessa Moskovassa toimittajille torstaina. Asiasta uutisoivat muun muassa venäläinen oppositiomedia Meduza ja uutistoimisto Reuters.
– Tavoitteemme ei ole kiihdyttää aseellista konfliktia, vaan päinvastoin lopettaa tämä sota, Putin sanoi tuolloin.
Putin käytti tilanteesta sanaa sota ensimmäistä kertaa julkisuudessa. Tähän asti Putin on kiertänyt termiä puhumalla "erikoisoperaatiosta" ja "konfliktista".
Merkittäväksi sanavalinnasta tekee myös se, että sota -sanan käyttö Ukrainan tilanteen yhteydessä on Venäjällä laitonta.
Maaliskuussa Putin allekirjoitti lain, jonka nojalla ”valetiedon levittämisestä” voidaan tuomita koviin sakkoihin ja jopa vankeusrangaistukseen. Käytännössä tämä on tarkoittanut, ettei sodasta ole voinut puhua sotana.
Reutersin mukaan oppositiopoliitikoille on langetettu esimerkiksi seitsemän ja kahdeksan vuoden tuomioita miehityksen kritisoinnista.
Juferev: Presidentti ei noudata omia lakejaan
Juferev syyttää nyt presidenttiä "valeuutisten levittämisestä maan armeijasta".
– Vladimir Putin kutsui sotaa sodaksi, hän kirjoittaa.
– Mutta määräystä lopettaa erikoisoperaatio ei ole annettu, mitään sotaa ei ole julistettu. Useampi tuhat ihmistä on jo tuomittu vastaavien sanojen käytöstä sodasta. Olen lähettänyt viranomaisille pyynnön tutkia Putinin levittämiä, armeijaa koskevia valeuutisia.
Juferev kertoo Reutersille, että haluaa kiinnittää huomiota ristiriitaiseen ja epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen, jossa presidentti rikkoo itse toimeenpanneita lakejaan.
– Mitä enemmän puhumme tästä, sitä enemmän ihmiset alkavat epäillä hänen rehellisyyttään ja erehtymättömyyttään, ja sitä vähemmän kannatusta hän saa.
Katso myös: Venäjä ajaa Putinin hallinnon vastustajia yhä ahtaammalle, kertoo Meduzan varatoimitusjohtaja MTV:lle
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää