Putin pysyy presidenttinä mutta Venäjä alkaa muuttua, arvioivat asiantuntijat

Harva asia nykymaailmassa vaikuttaa yhtä varmalta kuin Vladimir Putinin voitto Venäjän maaliskuun presidentinvaaleissa – jos hän siis asettuu ehdolle. Asiantuntijoiden mukaan Putinin seuraavasta kaudesta ei tule tylsää, sillä Venäjällä puhaltavat pian muutoksen tuulet.

– Hyvin perustavat muutokset ovat väistämättömiä 2–3 vuoden kuluessa. Ne ovat aivan kulman takana, sanoo professori Valeri Solovei moskovalaisesta kansainvälisten suhteiden instituutista MGIMO:sta.

Solovei ei osaa sanoa, ovatko muutokset vallankumouksellisia vai eivät, mutta jonkinlainen kriisi Venäjällä on edessä.

– Kun puhuu Venäjän eliitin edustajien kanssa, huomaa ihmisten olevan varmoja siitä, että Putinin aikakausi on päättymässä.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Arkady Moshesin mukaan Putinin seuraava kautta voi luonnehtia siirtymäkaudeksi. Vaikka presidentti ei vaihtuisikaan, laadullisia muutoksia Venäjällä tulee tapahtumaan.

Osin tämä johtuu ajan kulumisesta: vuoden 2024 vaaleissa uudet äänestäjät ja heidän vanhempansakaan eivät tunne Neuvostoliittoa muualta kuin historiankirjoista.

– Se ei tarkoita, että he olisivat liberaaleja tai pyrkisivät johonkin, mitä länsi toivoo. Kun ei muista Neuvostoliittoa, ei muista hyvä asioita muttei myöskään pahoja, Moshes sanoo viitaten Stalinin suosion kasvuun Venäjällä.

"Putin ja nuoret puhuvat eri kieltä"

Solovein mukaan Putin on mielellään tekemisissä nuorten kanssa, mutta esiintyminen vanhempana ja viisaampana ei oikein toimi.

– Nuoret eivät ymmärrä Putinin vitsejä. Hän ja nuoret puhuvat eri kieltä, professori tiivistää.

Muutosten väistämättömyydestä kielii muutos Venäjän yleisessä mielipideilmastossa. Maassa on perinteisesti arvostettu vakautta, mutta ensimmäistä kertaa neljännesvuosisataan kansalaiset kaipaavat nyt enemmän muutosta kuin nykytilan jatkumista. Toiveet tosin kohdistuvat ainakin tässä vaiheessa taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin, eivät niinkään poliittisiin.

– Kremlin näkökulmasta tämä näyttää kuitenkin vaaralliselta ja mahdollisesti vallankumoukselliselta, Solovei sanoo.

Niin venäläiset kuin ulkomaisetkin asiantuntijat ovat myös sitä mieltä, että Venäjä on tuomittu taloudellisen pysähtyneisyyden tilaan ilman jonkinlaisia uudistuksia.

Maaliskuun vaaleista Kreml ei Solovein mukaan odota suuria yllätyksiä, mutta pelaa silti varman päälle. Opposition suosittua Aleksei Navalnyitä ei päästetä edes ehdolle ja sosiaalisessa mediassa pyritään vaikuttamaan.

– Arvioiden mukaan Kreml saattaa mobilisoida (sosiaaliseen mediaan) 30 000–40 000 maksettua käyttäjää, Solovei kertoo.

Haastajan puutteessa Putinin pahin uhka vaaleissa on poliittinen apatia ja äänestysinnon lasku, joka itsessään luo epävarmuutta. 

Lue myös:

    Uusimmat