Vanhan Pöllölaakson perustuskiveen muurattu aikakapseli kertoo historiasta.
MTV:n vanhojen toimitilojen eli vanhan Pöllölaakson purkutöiden lomasta löytyi harvinainen pala mediahistoriaa, kun purkutyöntekijät löysivät rakennusten raunioista aikakapselin 60-luvulta.
Aikakapseli talletettiin entisen toimitilan muurauksen yhteydessä kesällä 1966 sisällään muun muassa muurauspäivän lähetyspäiväkirja ja edeltävän vuoden toimintakertomus. Muuraustakin seurannut MTV:n pitkäaikainen päällikkö Tauno Äijälä tunnistaa aikakapselin sisällön hyvinkin.
– Toimintakertomukset olivat aika perusteellisia siihen maailman aikaan. Kun oli pienempi yrityskin, kyllä kaikesta jouduttiin kertomaankin. Nämä ovat olleet hyödyllistä aineistoa sitten historiantutkimukselle, Äijälä kertoo.
60-luvulla noin 180 työntekijän yritys oli jatkuvasti lopetusuhan alaisena. Mainostelevisiota vastustivat aikanaan muu lehdistö ja ministerit, eikä Yleisradionkaan ollut helppoa myöntää osuutta katseluajastaan.