Puolustusvoimien komentaja Lindberg: Sotaharjoitukset ovat normaalia toimintaa

Sotaharjoitukset ovat asevoimien normaalia toimintaa, muistuttaa valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa puhunut puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.

Lindberg kiinnitti tervehdyksessään huomiota Itämerellä käynnissä oleviin sotaharjoituksiin.

Lindberg sanoi, että jokaisella maalla on oikeus harjoitella omilla alueillaan ja että nyt käynnissä olevista harjoituksista sekä Northern Coasts että Zapad on järjestetty useita kertoja aiemmin.

Lindberg kertoo, että Puolustusvoimat seuraa toimintaympäristössä tapahtuvia sotaharjoituksia tarkasti.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) puhui omassa osuudessaan kesällä hyväksytystä puolustusselonteosta ja Suomen sopeutumisesta nykyiseen turvallisuustilanteeseen. Esille Niinistö nosti muun muassa Puolustusvoimien panostukset valmiuteen.

– On rakennettu nopeasti kehittyvien uhkien torjuntaa tarkoitetut valmiusjoukot. Niistä viimeisimpinä toimintansa ovat aloittaneet henkilökunnasta ja pitkän palvelusajan varusmiehistä muodostetut valmiusyksiköt, Niinistö sanoi.

Täydennetty kello 9:24 kaksi viimeistä kappaletta.

Lue myös:

    Uusimmat