Puolustusvoimat irtisanoi Jari Sillanpään esiintymisen Suomi 100 -konserteissa huumekäryn takia

Jari Sillanpää esiintymässä elokuu 2016
All Over Press
Julkaistu 09.10.2017 15:54

MTV VIIHDE

Puolustusvoimat irtisanoi esiintymissopimuksen Jari Sillanpään kanssa. 

Iskelmälaulaja Jari Sillanpäätä ei tulla näkemään Kaartin soittokunnan solistina Puolustusvoimien Suomi 100 Pro Patria -konserteissa. Puolustusvoimien ylikapellimestari Jyrki Koskinen kertoo syyksi tähän Sillanpään muutaman viikon takaisen kärähtämisen huumausainerikoksesta. 

– Puolustusvoimilla on nollatoleranssi huumausaineita kohtaan, jota edustamme kautta linjan. Se on syynä meillä tässä sopimuksen irtisanomisessa. 

Koskisen mukaan Sillanpään tilalla konserteissa nähdään vuoden 1992 tangokuningas Mika Pohjonen

– Hän tulee korvaamaan menetystä, joka tässä tapauksessa tapahtui.  

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Sillanpää jäi kiinni huumausainerikoksesta 13. syyskuuta 2017. Iskelmälaulaja oli kiinni jäädessään liikenteessä autolla Helsingin keskustassa. MTV:n tietojen mukaan kiinniotettaessa Sillanpäältä löytyi pieni määrä huumetta, jota epäillään tavanomaisesta metamfetamiinista pidemmälle jalostetuksi kristalliksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Jari Sillanpää