Puolustusvoimat: Koronan epidemia-alueella matkanneet eivät saa palata palvelukseen kahteen viikkoon

Kokosimme yhteen katsojien kysymyksiä koronaviruksesta – THL vastaa:"Rokotteen kehittämiseen menee ainakin 1,5 vuotta" 5:08
Kokosimme yhteen katsojien kysymyksiä koronaviruksesta – THL vastaa: "Rokotteen kehittämiseen menee ainakin 1,5 vuotta"

Puolustusvoimat on ryhtynyt koronaviruksen vastatoimiin. Jos Puolustusvoimien työntekijä, varusmies, vapaaehtoisessa asepalveluksessa oleva nainen tai kertausharjoitukseen käsketty reserviläinen on 18. helmikuuta jälkeen palannut tai palaa koronaviruksen epidemia-alueilta, hänen tulee pysyä poissa palvelus- tai työpaikalta kaksi viikkoa Suomeen paluun jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittämiltä epidemia-alueilta palaaville työntekijöille suositellaan tuoksi ajaksi ensisijaisesti etätyötä tai vuosiloman jatkamista.

Varusmiesten tai vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten on ohjeen mukaan ilmoitettava paluustaan puhelimella omaan perusyksikköönsä ja pysyttävä kaksi viikkoa pois palveluksesta. Perusyksikköön paluun jälkeen on todistettava, että on ollut epidemia-alueella.

Palveluksessa oleville varusmiehille taas opetetaan, kuinka tunnistaa oireet ja hakeutua hoitoon.
Lisäksi Puolustusvoimissa aloitetaan määräaikainen kättelykielto ja kokouksissa käytetään pääosin etäyhteyksiä, Puolustusvoimat kertoo tiedotteessa.

Epidemia-alueille ei tehdä virkamatkoja

Kriisinhallintatehtävissä ja muissa kansainvälisissä tehtävissä palvelevat toimivat saman ohjeistuksen mukaisesti, elleivät he muutoin ole saaneet tiukempaa ohjeistusta.

Kansainvälisiin harjoituksiin osallistutaan suunnitelmien mukaan, mutta tilannetta seurataan ja tarvittaessa osallistumista harkitaan uudelleen, Puolustusvoimat kertoo.

Puolustusvoimien henkilöstö ei toistaiseksi tee virkamatkoja THL:n määrittämille epidemia-alueille tai niiden läheisyyteen.

Lue myös:

    Uusimmat