Puolustuspuhe Euroopalle

Arvio: Janne hopsu

Eläkkeelle jäänyt diplomaatti Jan Store (s. 1948) tuntee EU:n brysseleineen kuin vanhan työsalkkunsa. Suomen taival Brysseliin ja EU olivat hänen keskeinen työmaansa. Store toimi viimeksi Suomen pysyvänä edustajana, suurlähettiläänä EU-edustustossa, Brysselissä.

Loppukesästä 1988 Storen yksi suurista esikuvista, silloinen ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston toimistopäällikkö, Antti Satuli pyysi häntä ja kollegaansa Eikka Kososta ottamaan ”kirjoitushomman”.

Silloinen EY pyrki toteuttamaan sisämarkkinat vuoden 1992 loppuun mennessä. Kaksikon piti laatia kansanedustajille selonteko siitä, miten Suomi suhtautuisi maanosamme läntisen puolen taloudelliseen yhdentymiseen. Kiirettäkin oli, samanlainen paperi kun oli jo tehty Ruotsissa.

Vuonna 1988 oli (yhä) Neuvostoliitto satelliitteineen. Puolueeton Suomi oli EFTA-maa. Tämä tilanne näkyi myös selonteossa. Storen mukaan sen johdannon sanamuodoista väännettiin kättä, koska Euroopan kahtiajako oli tuolloin pysyvä poliittinen olotila.

Siitä se sitten lähti, Storen ja Suomen nykyeurooppalainen taival. Loppu on tietysti historiaa - Suomen kannalta voittopuolisesti myönteistä, vaikka viime vuosien talouskriisi on asettanut EU:n jäsenmaineen tosipaikan eteen.

Tämä kirja on tuon yllämainitun kirjoitushomman eräänlainen loppuluku, Eurooppa-ammattilaisen katsaus ja henkinen testamentti.

Usein isot päättävät

Olemme nyt vakaa ja pitkäaikainenkin jäsenmaa. EU:n ydinpaikoilla, ja jos Storeen on uskomista, pieneksi maaksi hyvissä asemissa työmme pätevästi tehneenä (joskin hetkeksikään ei saa hellittää). Hyvin tehty työ ei tarkoita ’luokan paras oppilas’-kompleksin potemista.

Usein isot päättävät neuvottelujen loppuvaiheessa. Kyseessä on yleensä kompromissi, joten ajoissa liikkeellä olo on antanut mahdollisuuden vaikuttaa tai toimia niin, että päätös on eduksi Suomelle, tai ei ainakaan haittaa keskeisiä etujamme. EU:ssa vaikuttaminen on ikilikkuumista.

Kirja vastaa pätevästi kysymyksiin ”miten sinne Brysseliin päästiin ja millaista siellä on?” ”Mitä te siellä oikein teette?” On tietysti loputtomasti kokouksiin valmistumista, niissä istumista, raporttien laatimista ja tietojen keruuta eri lähteistä.

Store kuvaa tarkasti isoja neuvotteluprosesseja. Hän myös kertoo, miten kannattaa neuvotella, mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja mitä asettaa etusijalle koska kaikkea emme voi saada. Miksi verkostoitua ja miksi kannattaa perehtyä asioihin etukäteen hyvin.

Miten muut maat neuvottelevat, millaisia egoja siellä on ja miten heidän kanssaan voi tulla toimeen. Miksi kannattaa toimia luottamusta rakentaen. Mitä toimielimet ovat, miten ne toimivat ja miten niissä kannattaa toimia. Miten toimia Brysselissä Suomen politiikan paineiden ja poliitikkojen kanssa. Miten kirjoittaa hyvä raportti ja puhua hyvin. Muun muassa. Tämä on myös käytännön käsikirja EU:hun.

Virkamiehiltä ei ole totuttu odottamaan trillerimäisesti kulkevia kertomuksia. Tässä suhteessa Jan Store ei petä. Loppu ei tihenny jalat alta vievään yllätyskäänteeseen. Mutta jos tuntuu, ettei tiedä EU:sta riittävästi, tämä kirja palkitsee. Se auttaa ymmärtämään paremmin monimutkaista ja muuttuvaa EU:ta.

Euroopan isoja ideologis-poliittisia asetelmia ja mullistuksia Store ei juuri käsittele, ne ovat oletettuna kehyksenä. Neuvostoliitto ilmestyy nimettynä toimijana vasta sivulla 109, sekin kauppapoliittisessa hengessä. Olimmehan tuolloin kuitenkin yrittäneet halunneet lähestyä EY:tä yhä ideologisesti kaksinapaisessa maailmassa.

Itsekritiikkiä ja saunadiplomatiaa

Store kehuu kollegoitaan ja tapaamiaan ihmisiä, paitsi hyvien tapojen takia, myös vilpittömästi. Jotkut henkilöt saavat tuta diplomaatin pehmeän kritiikin tai kätketymmän sarkasmin. Esimerkiksi pian työnsä jättävä EU:n ’ulkoministeri’ Catherine Ashton ei ole maailman paras asioiden valmistelija ja vaihtoehtojen tarjoaja.

Välillä Store myös kritisoi itseään ja ”meitä”. Tiimityöhön uskojana onnistumiset ja epäonnistumiset jaetaan.

Hän viljelee näennäisesti kuivaa, brittityylistä virkamieshuumoria. Tosikolla voi nimittäin olla vaikeaa Brysselissäkin.

”Tultuani pysyväksi edustajaksi kesällä 2008 ja finanssikriisin puhjettua samana syksynä (näillä tapahtumilla ei ollut selkeää syy-seuraus-suhdetta), muut pääministerit…”

Tai kun Sveitsi äänesti ETA-jäsenyydestä 1992. Ranskankielinen Sveitsi olisi halunnut jäsenyyttä, saksankielinen ei. Jälkimmäinen voitti. ”Saksankielisissä tv-uutisissa äänestystulos todettiin lyhyesti ja asiallisesti. Sen jälkeen kansantanssijat palasivat ruutuun, eikä asialle uhrattu enempää huomiota.”

Suomen kannattaa myös pitää kiinni omalaatuisuuksistaan kun se on tarpeellista. Store aluksi epäröi saunadiplomatiaa, mutta se osoittautui menestykseksi niin hänen suurlähettiläsvuosinaan Varsovassa (2004-2008) kuin sieltä Brysseliin palattuaan.

”Kun olin päätynyt kokeilemaan, huomasin nopeasti, että ongelma ei ollut saada ihmisiä saunaan vaan saada heidät sieltä ulos.” Löylyt upposivat myös kyynisyyteen taipuvaisiin Brysselin EU-toimittajiin.

Janne Hopsu

Kirjoitta on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa