Puolukkamehusta paljastui väitöstutkimuksessa mielenkiintoinen piirre: Voi alentaa kolesterolia ja parantaa verisuonten toimintaa

Puolukkamehun juominen voi alentaa kohonnutta verenpainetta 1:48
Puolukkamehun juominen voi alentaa kohonnutta verenpainetta.

Puolukkamehun juominen voi alentaa kohonnutta verenpainetta, selviää Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta. Mehu voi myös parantaa verisuonten toimintaa.

Elintarviketieteiden maisteri Anne Kivimäki tutki puolukkamehun vaikutusta rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotille annettiin kylmäpuristettuja puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehuja 8–10 viikon ajan.

Mehuista vain puolukan vaikutus oli selkeä: mehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimoissa. Mehu ei kuitenkaan estänyt rotalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.

Kivimäki uskoo, että tulosten perusteella voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla.

– Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä, hän sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat