Puolisoehdokas hermoilee treffeillä – maajussi paikkaa tilanteen yllättävällä pusulla

Teija saa Sinanilta pienen pusun 1:17
Katso video: Teija saa Sinanilta pienen pusun

Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa nähdään hellyydenosoituksia.

Maajussille morsian maailmalla-ohjelman kahdeksannessa jaksossa Sinan vie Teijan ja Elinan yhteistreffeille. Kolmikko hyppää näköalahissin kyytiin, joka kuljettaa heidät Sinanin kotikaupungin Izmirin huipulle.

Korkean paikan kammosta kärsivä Teija on jännittynyt kolmikon matkatessa hissillä yläilmoihin. Sinan yrittää rauhoitella vierellään istuvaa naista.

Seurueen päästyä huipulle Sinan pyytää Elinalta, josko tämä voisi poistua hetkeksi paikalta ja antaa Sinanin ja Teijan viettää tovin kahden kesken. Elina tekee työtä käskettyä. 

– Kyllä minä vähän kiinnitin huomiota siihen, että Sinan on saanut olla Teijan kanssa eilen pitkään kahdestaan ja nyt sitten tavallaan odottelin omaa vuoroani, Elina sanoo kameroille.

Sinan puolestaan kertoo kameroille, että Teijan kanssa aika kuluu kuin siivillä. Hän kysyy Teijalta, voisiko tehdä mitään saadakseen naisen olon paremmaksi.

– Moniakin asioita, mutta ehkä ei… Teija heittää.

Seuraavaksi Teija kertoo kameroille saaneensa mieheltä pienen pusun. Katso kohtaus yllä olevalta videolta!

Maajussille morsian maailmalla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 21. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat