Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk.) mukaan kulttuurialalle ollaan luomassa eettistä koodistoa. Alalta on viime päivinä paljastunut lukuisia ahdistelutapauksia.
Viime päivien aikana eri musiikkipiireistä on julkaistu lukuisia häirintäpaljastuksia. Sosiaalisen median kanavilla on jaettu anonyymisti kokemuksia muun muassa fyysisestä väkivallasta, pedofiliasta ja seksuaalisesta ahdistelusta.
Paljastuksia julkaistiin ensimmäisen kerran Punkstoo-tilillä Instagramissa, jonka jälkeen palveluun syntyi lukuisia käyttäjiä, jotka alkoivat jakaa samankaltaisia kertomuksia eri musiikkipiireistä.
Lue Punkstoo-tilistä lisää: Kotimaisissa musiikkipiireissä kuohuu: Instagram-tili paljastaa tietyn genren parista laajan ilmiön seksuaalista häirintää, väkivaltaa ja ahdistelua – "Ei epäilystä, etteivät olisi totta"
Ministeri Kurvinen kuvailee seuranneensa viime päivien keskustelua todella huolestuneena ja järkyttyneenä.
Hän toivoo, että seksuaalirikoksia tai muuta väärinkäytöstä kokeneet henkilöt veisivät asian viranomaisten tutkittavasti.
– Vetoan somessa nimettömänä kirjoittaneisiin, ja tietysti kaikkiin muihin jotka ovat tulleet kaltoinkohdelluksi, että viekää asia poliisille. Rankaisemattomuuden kulttuuri ja muuri pitää murtaa.
Taustat ulottuvat vuosien taakse
Paljastukset aloittanut Punkstoo-tili kytkeytyy nimensä perusteella seksuaalista häirintä vastustavaan #metoo-ilmiöön, joka oli erityisesti esillä vuonna 2017.
Kurvinen kertoo, että hän on huomannut nyt musiikkipiireistä tehtyjen paljastusten taustalla olevan selkeä pidempi ketju.
– Viimeisten 4-5 vuoden aikana Suomessa ja maailmalla on tullut ilmi taiteen ja kulttuurin ympärillä tapahtuvaa seksuaalista häirintää, jopa seksuaalirikoksia ja vallan väärinkäyttöä.
Tapauksissa esimerkiksi valta-asemassa olevat ihmiset ovat käyttäneet asemaansa väärin.