Työpaikkaromanssit voivat olla, paitsi kiinnostava tapa piristää arkea, myös mahdollisuus löytää elämänsä kumppani. Aluksi yhteiset työmatkat ja lounashetket voivat tuntua päivän piristysruiskeelta. Entä jos koti- ja työrooli menevät sekaisin? Mikä auttaa tilanteessa, kun toisen naama alkaa tosissaan kyllästyttää?
– Työn ja parisuhteen yhteensovittaminen ja siinä onnistuminen riippuvat tietysti henkilöistä, sanoo Kaisa Malinen, tutkija ja psykologi Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksesta.
– Amerikkalaisten tutkimusten mukaan yhdessä työtä tekevät pariskunnat pärjäävät yllättävänkin hyvin.
Malisen mukaan parisuhteeseen vaikuttavat eniten muun muassa se kuinka tiiviisti yhteistyötä tehdään ja minkälainen työasema osapuolilla on. Samassa yrityksessä työskentelevät saattavat esimerkiksi olla täysin eri tehtävissä, eivätkä edes näe toisiaan päivän aikana.
– Esimies-alainen suhde voi olla kinkkinen, mikäli eri asemat alkavat näkyä myös arkielämässä tai jos työssä ei kykene näkemään kumppania hänen työroolinsa kautta.
Yhdessä sovitut, selkeät rajat
Malisen mielestä on todella tärkeää, ettei kotielämä mene liikaa sekaisin työn kanssa. Pariskunnan olisikin tärkeää sopia yhdessä kuinka rajata työ- ja kotiasiat toisistaan. Esimerkiksi työstressi ja -ongelmat on hyvä pitää erossa kotiriidoista.
– Kun työasioista puhutaan koko päivä, illalla pitäisi osata jättää työ oven ulkopuolelle.
Malisen mielestä esimerkiksi yhteinen työmatka olisi hyvä aika siirtyä kotiasioista työjuttuihin ja päinvastoin. Kotoa lähdettäessä voidaan alkaa puhua päivän töistä, kun taas kotiin palattaessa siirryttäisiin arkisiin aiheisiin. Siirtyminen aiheesta toiseen onnistuisi luonnollisesti.

