PS-nuorten johtaja armottomana: PS ulos hallituksesta, jos Kreikka-neuvotteluita jatketaan

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkysen mukaan perussuomalaisten tulee erota hallituksesta, mikäli Suomi suostuu jatkamaan Kreikan tukineuvotteluita.

Tynkkysen mukaan tukineuvotteluiden jatkaminen johtaisi no bail out-säännön rikkomiseen.

– Jos lähtee (mukaan säännön rikkomiseen), toivon, että silloin Perussuomalaiset lähtevät hallituksesta ja vähän äkkiä. Jotta meillä on vaihtoehto suomalaisille EU-politiikassa, Tynkkynen sanoo tiedotteessaan. 

Tynkkynen painottaa, että puolue jättäytyi viime hallituksesta ulos juuri siksi, ettei se hyväksynyt tukipakettipolitiikkaa. Hän myös huomauttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi no bail out-säännön uskottavuuden palauttaminen.

Säännöllä tarkoitetaan sitä, etteivät toiset jäsenvaltiot saisivat auttaa julkisyhteisöjen rahoitusasemansa kanssa vaikeuksiin joutuvaa jäsenvaltiota. Toisin sanoin euromaiden ei tämän säännön mukaan tulisi myöntää tukilainaa Kreikalle.

– En ole kenenkään toimijan puheista kuullut, että linjamme olisi muuttunut piirun vertaa, Tynkkynen toteaa. 

"Ei pysty tekemään perussuomalaista politiikkaa"

Tynkkysen mukaan "perussuomalaiset eivät saa kumarrella kenenkään edessä". Vaikka hallituskumppanit siis päättäisivät, että Kreikan tukineuvottelut voidaan aloittaa uusien vaatimusten pohjalta, tulisi perussuomalaisten siinä tapauksessa jättää hallitus.

– Me emme yksinkertaisesti pysty tekemään uskottavaa perussuomalaista politiikkaa, jos annamme vanhojen puolueiden vedättää milloin missäkin.

Puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on kiistänyt, että hallituksen rivit olisivat rakoilleet Kreikan tukipaketin vuoksi. Hänen mukaansa ajatus siitä, että perussuomalaiset jättäisivät hallituksen, on pähkähullu.

Soini kirjoittaa blogissaan, että Kreikan parlamentin ja hallituksen pitää hyväksyä EU-huippukokouksen neuvottelutulos ennen kuin jatkosta voidaan edes neuvotella. 

– Suomen hallitus tekee arvion, onko tulos sellainen, jonka pohjalta voidaan jatkaa neuvotteluja, Soini kirjoittaa.

Euromaiden johtajat sopivat yön läpi kestäneen kokouksen jälkeen mittavista lisätoimista, joihin Kreikan on sitouduttava tukineuvotteluiden vastineeksi. Suomen hallitus ei ole vielä virallisesti ottanut kantaa siihen, voidaanko Kreikan tukineuvottelut aloittaa uusien vaatimusten pohjalta.


 

 

Lue myös:

    Uusimmat