Suomi hyväksyy Kreikan hätälainan ja tukineuvottelujen aloittamisen

Stubb: Suomi hyväksyy Kreikan tukineuvottelujen aloittamisen 2:34

Suomi hyväksyy esityksen Kreikan siltarahoituksesta eli väliaikaisesta hätälainasta sekä päätöksen aloittaa neuvottelut Kreikan kolmannesta tukipaketista.  

Asiasta kertoi valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.  

Stubbin mukaan Suomi lähtee siitä, että Kreikan velkoja ei lähdetä leikkaamaan.

– Velkahuojennuksista voi keskustella, mutta vaikea nähdä mistä huojentaa.

Myös perussuomalaiset hyväksyvät Suomen Kreikka-linjan, vaikka puolue on vuosien varrella kritisoinut Kreikan tukemista.  

Ulkoasiainministeri Timo Soini (ps.) sanoo, että perussuomalaiset olisivat voineet äänestää valittua Kreikka-linjaa vastaan, mutta se ei olisi hänen mukaansa auttanut mitään. Soinin mukaan virheet tehtiin takavuosina ja kriisirahasto on jo olemassa.  

Soinin mukaan Suomen vastuut eivät teknisesti ottaen kasva, mutta sen sijaan riskit kasvavat merkittävästi.  

Soini: Kreikka-päätös on valinta ruton ja koleran välillä 4:55

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi ennen Suomen linjan julkistusta, että Kreikan pitää aidosti sitoutua sovittujen uudistusten tekemiseen.  

Pääministerin mukaan nykyisessä tilanteessa ei ole hyviä vaihtoehtoja, vaan kaikissa vaihtoehtoissa riskit lisääntyvät.   

– (Suomen) vastuiden kasvamista emme hyväksy, pääministeri painotti.

Kreikan sitoutuminen uudistuksiin huolettaa Sipilää 0:29

Euroopan komissio on esittänyt Kreikalle seitsemän miljardin euron väliaikaista hätälainaa EU:n budjettiin sidotusta rahastosta. Euroopassa on keskusteltu myös Kreikan mahdollisesta kolmannesta lainaohjelmasta.

Kreikan parlamentti hyväksyi viime yönä lakipaketin, joka on ollut ehtona sille, että neuvottelut lainaohjelmasta voidaan aloittaa.  

Lue myös:

    Uusimmat