Kaikki tietävät, että vanhemmat ja lapset ovat eri sukupolvea. Mutta tiesitkö, että perhesukupolven lisäksi voit kuulua myös sosiaaliseen sukupolveen? Sosiaalipolitiikan professori J. P. Roosin näkemyksen mukaan perhesukupolvien väliset erot ovat kaventumassa, mutta samalla sosiaaliset sukupolvet ovat pienempiä ja pirstoutuneempia.
– Perhesukupolvella tarkoitetaan vanhempien ja lasten välisiä sukupolvia ja sosiaalisella sukupolvella sellaisia sukupolvia, joihin kuulutaan jostain muusta syystä, kuten vaikkapa jonkin yhdistävän historiallisen tapahtuman kautta, J. P. Roos selittää.
Sosiaaliset sukupolvet syntyvät perinteisesti niin, että sopivassa iässä olevat nuoret jakavat jonkin yhteisen kokemuksen ja tästä tulee sukupolven tunnus. Aikaisemmin vain miehet muodostivat tällaisia sukupolvia.
– 60-luvun kokemukset ja 90-luvun lama ovat esimerkkejä. Myös esimerkiksi kännykät tai keskioluen vapautuminen tai TV ovat esimerkkejä.
Roos huomauttaa jälkimmäisten eron olevan siinä, että ne leviävät koko yhteiskuntaan eivätkä ole enää mikään sukupolvijuttu. Mutta niillä voi silti olla erityinen merkitys sellaisille, jotka kokevat tapahtuman aivan uutena sopivassa iässä.
Sukupolvi ilmenee vasta ajan kuluessa
Ajan kuluessa sukupolvi kypsyy ja kiinteytyy. Sukupolven perusominaisuus on juuri ajallinen pysyvyys.
– Nuorille tarjotaan yhä uusia sukupolvitunnuksia, mutta suurin osa niistä karsiutuu pois ja jäljelle jää vain muutama. Toisaalta sukupolvet voivat myös hajota: esimerkiksi 60-lukulaisia löytyy nykyään moneen lähtöön.
Sukupolvi ilmenee vasta ajan kuluessa. Roosin mukaan nyt ei voida sanoa, että muodostuuko jostain ilmiöstä sukupolvi. Professori uskoo, että tässäkin on tapahtunut yhtenäiskulttuurin hajoaminen, eli sukupolvet ovat pienempiä ja pirstoutuneita.