Mainos

Prodi haluaa EU-maille yhteisen armeijan

EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi haluaa EU-maille yhteisen armeijan. Prodi sanoi brittiläisen BBC-televisiokanavan haastattelussa, että armeija koottaisiin hankkeeseen haluavien jäsenmaiden armeijoiden yksiköistä.

Romano Prodi uskoo, että yhteisen armeijan syntyminen veisi vuosia. Hän pitää sitä kuitenkin välttämättömänä Euroopan yhdentymisen ja yhteisen valuutan kannalta. Prodi katsoo myös, että Euroopan komission roolin tulisi olla lähempänä hallitusta kuin byrokratiaa.

Cutileiro: WEU:n loppu häämöttää

Länsi-Euroopan unionin WEU:n pääsihteeri José Cutileiro puolestaan ennustaa, että EU:n ja sotilasliitto Naton välinen yhteistyö tiivistyy. Cutileiro arvioi, että WEU lakkaa toimimasta itsenäisenä järjestönä viiden vuoden kuluessa ja se liitetään EU:hun. Tämän vuoksi puolustuspoliittinen yhteistyö tapahtuu tulevaisuudessa EU:n ja Naton välillä. Myös Naton huippukokouksessa kaksi viikkoa sitten sovittiin, että EU ja sotilasliitto kehittävät sotilaallista yhteistyötään.

WEU:n ulko- ja puolustusministerit aloittavat huomenna kaksipäiväisen kokouksensa Bremenissä. Kokous on ensimmäinen sen jälkeen, kun EU:n uusi Amsterdamin sopimus astui voimaan. Sopimuksessa todetaan, että EU voi pyytää WEU:ta toimimaan rauhanturvatehtävissä ja humanitaarisissa pelastustehtävissä.

Cutileiron mukaan EU:n ja WEU:n yhdistäminen ei suinkaan tarkoita sitä, että EU muuttuisi sotilasliitoksi.
-Vaikka WEU on periaatteessa sotilasliitto, on jo aikaa sitten sovittu, että se keskittyy kriisinhallintaan. Euroopan puolustuksen ulkoista hyökkääjää vastaan hoitaa Nato, Cutileiro sanoi.
Cutileiron toimikausi päättyy syksyllä.

Suomi on liittoutumattomana maana WEU:ssa tarkkailijajäsen. Suomea Bremenin kokouksessa edustavat puolustusministeri Jan-Erik Enestam ja alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ulkoministeriöstä. EU:n puheenjohtajana tällä haavaa toimiva Saksa johtaa puhetta myös WEU:ssa. Kun Suomesta tulee EU:n puheenjohtaja heinäkuussa, WEU:n puheenjohtajatehtävät siirtyvät Luxemburgille.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.