Prisman pihalla Tampereella tapahtuneesta henkirikoksesta syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen

Tampereella Lielahdessa Prisman pihalla tapahtuneesta henkirikoksesta syytetty 18-vuotias mies on määrätty mielentilatutkimukseen.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi maanantaina antamassaan välituomiossa, että mies toimi syytteessä kuvatulla tavalla eli puukotti uhria ainakin 18 kertaa. Väkivallanteko tapahtui viime tammikuussa.

Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeutta murhasta. Syytetty on kiistänyt syytteen murhasta, mutta myöntänyt syyllistyneensä tappoon.

Syytetty pyysi mielentilansa tutkimista itse, eikä syyttäjä vastustanut pyyntöä. Oikeudenkäyntiä jatketaan, kun mielentilatutkimus on valmistunut.

Tapahtui ruuhka-aikaan, paikalla runsaasti ihmisiä

Käräjäoikeuden välituomion mukaan uhri ja syytetty tulivat tapahtumapaikalle samalla autolla hieman ennen viittä iltapäivällä. Syytetty oli parkkipaikalla autosta noustuaan ottanut takin sivutaskusta puukon ja alkanut täysin yllättäen lyödä uhria puukolla selkään, kun uhri oli ollut ainakin osin kumartuneena auton sisäpuolelle. Väkivalta loppui vasta, kun uhri sai riistettyä puukon syytetyltä ja löi sillä syytettyä useita kertoja niin, ettei syytetty pystynyt enää jatkamaan hyökkäystä.

Ensihoidosta huolimatta uhri kuoli saamiinsa vammoihin tapahtumapaikalla. Poliisin mukaan paikalla oli tapahtuma-aikaan paljon ihmisiä.

Syytetty oli hankkinut puukon epäillyn murhan tekopäivänä. Lisäksi syytetty oli ennen tekoa katsonut tappamiseen liittyvää materiaalia tietokoneelta sekä puhunut tappamisesta.

Syytetty on kiistänyt myös tappamiseen liittyvän materiaalin katsomisen sekä uhkailut ihmisten tappamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat