Prinssi Daniel avautuu alkuajoista Victorian kanssa: "Kaikki tuntui heti luontevalta"

Prinssi Daniel kertoo ensimmäistä kertaa hänen ja prinsessa Victorian seurustelun alkuajoista SVT:n haastattelussa. Välillä hän liikuttuu kyyneliin rakkaasta vaimostaan puhuessaan.

Prinssi Daniel kertoo ensimmäisen kerran julkisesti parin seurustelun alkuajoista Ruotsin yleisradio SVT:n haastattelussa. Pari onnistui pitämään seurustelunsa salassa 1,5 vuotta, ennen kuin kuninkaallinen uutispommi lävähti koko kansan tietoisuuteen.

Daniel oli 27-vuotias ja työskenteli kuntosalin personal trainerinä vuonna 2001, kun hän sai asiakkaakseen prinsessa Victorian.

– Hän tuli minun ympäristööni, jossa tunsin oloni turvalliseksi. Kaikki tapahtui hyvin luonnollisesti, Daniel kertoo.


Victoria ja Daniel ystävystyivät pikku hiljaa. Hänt-sivusto kertoo Danielin pyytäneen Victoriaa ulos kaksi kuukautta heidän ensitapaamisensa jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pyysi asiakastaan treffeille. Torstaina 9.11.2000 pari meni yhdessä katsomaan Britney Spearsia Globen-areenalle.

Vårt bröllop -hääkirjassa Victoria kertoi olleensa varma tunteistaan heti alkumetreillä.

– Melko aikaisin minulle tuli olo, että meistä tulee "me". Ainakin minusta tuntui siltä, Victoria kertoi kirjassa.

– Varmasti samoihin aikoihin minäkin aloin olla varma, että meistä tulee pari. Sen jälkeen en ole koskaan ajatellut ketään muuta, Daniel sanoi kirjassa.

Pariskunta meni naimisiin vuonna 2010 ja heillä on kaksi lasta.

SVT:lle Daniel kertoo, että hänen vaimonsa on ystävällinen ja kiltti muille, mutta vaativa itseään kohtaan.

– En sanoisi, että hän on synkkä, mutta hän ei ole niin kiltti itselleen kuin hänen pitäisi olla.

Daniel sanoo Victorialla olevan ainutlaatuinen kyky kohdata ihmisiä lämmöllä.

– Hän todella saa ihmiset tuntemaan itsensä kotoisiksi ja hänessä on positiivista voimaa, joka vaikuttaa uskomattomasti ilmapiiriin. Se ei ole vain virallista edustamista, vaan se on hänen DNA:ssaan ja luonteessaan, Daniel sanoo SVT:lle.

Daniel kertoo myös Victorian matkoista Afrikkaan, jossa hän tapasi AIDS:ia sairastavia lapsia ja auttoi heitä muun muassa kantamalla heikoimpia sylissään. 

– Minusta kaikki tämä kertoo siitä kuinka erityislaatuinen hän on, prinssi Daniel sanoo ja kyynelet tulevat hänen silmiinsä.

Korjattu Danielin ja Victorian häiden ajankohtaa jutun kuvatekstistä 18.17. klo 7.29.

Lue myös:

    Uusimmat