Presidentti Niinistö MTV Uutisille: EU:n tulee antaa selkeä tuomio Valko-Venäjän konekaappaukselle

Presidentti Sauli Niinistö pitää reittilentokoneen pakottamista laskeutumaan Valko-Venäjälle vakavana kansainvälisten sopimusten rikkomisena. Niinistö sanoo MTV Uutisille, että EU:n huippukokouksen tulisi tuomita teko riittävän selvästi.

Presidentti Niinistön mukaan koko tapahtumaketju näyttää palvelleen sitä päämäärää, että hävittäjän maahan pakottamassa matkustajakoneessa ollut oppositioaktivisti Raman Pratasevitsh vangittiin.

Niinistö pitää siviilikoneen maahan pakottamista vakavana kansainvälisten sopimusten ja ilmaliikenteen vapauden rikkomisena.

– Jos joku kansainvälisen yhteisön jäsen loukkaa kansainvälisen yhteisön säännöstöä, tällainen jäsen pitää tavalla tai toisella eristää toiminnasta. Se on tietysti rankaisu jo sinänsä. Tässä tulee kysymykseen esimerkiksi siviili-ilmailujärjestön jäsenyys ja joitain muitakin, Niinistö sanoo MTV Uutisille.

– Sitten kun ajatellaan, että kysymys oli liikenteen sujuvuudesta, luulen että näitä toimenpiteitä tullaan kohdentamaan Valko-Venäjän liikenteen sujuvuuteen. Eli paitsi ilmaliikenteeseen, ehkä laajemmin myös maaliikenteeseen, pohtii presidentti.

EU:n ääntä tarvitaan

Presidentti Niinistön mukaan nyt on tarpeen saada mahdollisimman järeä ääni tuomitsemaan Valko-Venäjän tapahtumat.

– Nyt on Eurooppa-neuvosto juuri kokoontumassa. Uskon, että sieltä tulee sellainen yhteinen sanoma, jolla on eniten vaikutusta verrattuna siihen, että jokainen erikseen lähtee suunnittelemaan omia lausumiaan tai toimenpiteitään, Niinistö kuvaa Suomen kantaa asiaan.

Niinistö otti kantaa myös mediatietoihin siitä, että koko operaatio olisi Valko-Venäjän itsevaltaisen presidentti Aljaksandr Lukashenkan johtama.

– Jos näin on, kyllä harkintakyky on minusta sumentunut, koska tässä liikutaan niin vahvasti kansainvälisen keskinäisen luottamuksen ja sopimusten kunnioittamisen piirissä, Niinistö sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat