Pöyristynyt äiti ihmettelee Vantaan kaupungin suhtautumista koronan leviämiseen: "Tässä on iso ristiriita"

Koronarajoituksiin huojennuksia: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan asteittain –"Kyllä sitä on kerrassaan odotettu" 7:50
Katso myös video: Lasten ja nuorten harrastustoimintaa on avattu hiljattain.

MTV Uutisiin yhteyttä ottanut perheenäiti on pöyristynyt Vantaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin Kirsi Valtosen puheista. Vantaalaisäidin mielestä on vastuutonta väittää, ettei tartuntojen ja harrastusten välillä ole yhteyttä. Hän kertoo huolestuneena, että Vantaan kaupungin suhtautuminen koronaviruksen leviämiseen on ristiriitaista.

Kirsi Valtonen kommentoi aiemmin tällä viikolla MTV Uutisille Vantaan koululaisten karanteenitilannetta. Hänen mukaansa tartuntojen ja harrastusten avaamisen välistä yhteyttä ei voida vahvistaa. 

– Tartunnat eivät ole lisääntyneet harrastustoiminnan avaamisen jälkeen, eikä meillä ole tiedossa tartuntoja harrastustoiminnasta. Sellaista johtopäätöstä ei voida vetää. Enemmän tässä vaikuttaa se, kun tartuntoja on, niitä tietysti osuu myös kouluihin, Valtonen totesi MTV Uutisten haastattelussa.

Vantaalla noin 800 oppilasta on tällä hetkellä karanteeneissa ja kaupungin kouluissa on myös muuntovirusepäilyjä.

– Tämä lääkärin ulostulo julkisessa mediassa on todella vastuutonta, perheenäiti sanoo.

"Yökyläilyt" kielletty, mutta harrastukset ovat avoinna

Vantaalaisäidin mukaan on ristiriitaista pitää harrastukset avoinna, mutta kieltää oppilailta esimerkiksi "yökyläilyt".

– Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö on lähettänyt kaikille vanhemmille Wilmaan viestin, missä kerrotaan tilanteesta, nainen kertoo. 

Oppilaiden vanhempien saaman Wilma-viestin mukaan normaaleja varotoimia on noudatettava edelleen. Lisäksi viestin mukana on liuta muita ohjeita.

– Koulujen toimintatapoja on ennaltaehkäisevästi muutettu siten, että lähikontaktit minimoidaan. Myös perhepiirissä tulee noudattaa varotoimia ja esimerkiksi välttää mahdollisuuksien mukaan vierailuja tai yökyläilyä.

– Tämä koskee myös saman luokan lapsia, koska tartuntariski on sitä suurempi, mitä läheisempi ja pitkäaikaisempi lasten välinen kontakti on, toteaa Vantaan kaupungin tartuntatauti- ja hygieniayksikkö viestissään.

Perheenäiti kertoo, että kaikille Vantaan lasten vanhemmille on annettu tämä ohje ja suositus.  

– Tämä on todella isossa ristiriidassa sen kanssa, että lapset saavat käydä jääkiekkoharjoituksissa Vantaan omistamissa halleissa. Vantaan tilanne on todella sekava. Lasten harrastukset on avattu, mutta lasten vierailut ja kyläilyt halutaan minimoida. Todella hämmästyttävää viestintää Vantaalta, perheenäiti toteaa turhautuneena.

Hän patistaa opetusministeriä ja pääministeriä ottamaan kantaa asiaan.

Lue myös:

    Uusimmat