Posti aloittaa jättimäiset yt:t – tällä kertaa 860 työpaikkaa vaarassa

Posti aloittaa yt-neuvottelut jakelumäärien voimakkaan vähentymisen takia. Henkilöstöä voidaan vähentää jopa 860 työntekijällä, kertoo Posti tiedotteessa. 

Postin mukaan jakelumäärien pudotus on vähentänyt Postin tuloja 75 miljoonalla eurolla. Ilman tehostamisia Postin tulos kääntyy tappiolle, perustelee yhtiö yt-neuvotteluiden aloittamista.

– Digitalisaatio on pudottanut postin jakelumäärät jo 1960-luvun tasolle. Meidän on siis pakko sopeuttaa ja uudistaa omaa toimintaamme, jotta Postilla säilyy taloudellinen kyky rakentaa uutta liiketoimintaa korvaamaan vähenevää postinjakelua, Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan viime vuonna Suomessa jaettiin postia kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kappaleina laskettuna jakelumäärät vähenivät yli sadalla miljoonalla. Posti ennakoi, että jakelumäärien pudotus jatkuu samaa tahtia myös tänä vuonna.  

Postialalle viime vuonna lakon jälkeen neuvoteltu uusi työehtosopimus oli Malisen mukaan askel oikeaan suuntaan Postin toimintojen uudistamiseksi, mutta ei keventänyt yhtiön palkkakustannuksia.   

– Kustannusrakenne on edelleen liian korkea, Malinen sanoi.  

Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 7 600 Postin vakituista työntekijää. Yhtiön koko henkilöstömäärä on hiukan yli 21 000.  

Yhtiö on käynyt läpi useita yt-kierroksia viime vuosina. Viime vuonna vähennettiin yli 300 henkilöä, kun Posti karsi myymäläverkostoaan. Edellisvuonna Posti vähensi kahdella yt-kierroksella noin 800 henkilöä.

Lue myös:

    Uusimmat