Posiolla suuretsinnät pojan katoamisen myötä – lapsi ollut kateissa useita tunteja

Etelä-Lapissa Posiolla on käynnissä suuretsinnät eilen kadonneen 10-vuotiaan pojan löytymiseksi. 

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että Posiolla Tolvanniemen alueella on useita etsintäpartioita.

– Oulun ja Lapin poliisilaitoksilta alueella on useita koirapartioita. Lisäksi etisnnöissä on mukana rajavartiolaitos koirapartioineen ja jossain vaiheessa myös helikopteri tulee avuksi.

– Alue laajenee sitä mukaa, kun sitä perataan, eli tilanne elää, kerrotaan Oulun johtokeskuksesta.  

Myös Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa on etsimässä kadonnutta poikaa. Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että lievästi kehitysvammainen lapsi on ollut kateissa eilisilta viidestä lähtien.

– Selvää on, että vaikka yö oli kohtuullisen lämmin, niin poika voi olla jo hengenvaarassa, kun pelkällä tuulipuvulla on pitkään ulkona. 

Poika on 130-140 senttiä pitkä. Hänellä on yllään tumma tuulipuku ja musta pipo, jossa on pääkallon kuva.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja numeroon 0400 291 470.

Lue myös:

    Uusimmat