10-vuotiaan pojan etsintäpaikka tarkentunut – kateissa yön yli

Poliisista kerrotaan, että Etelä-Lapin Posiolla eilen kadonneen 10-vuotiaan pojan etsintäpaikka on tarkentunut.

Poikaa etsitään nyt hänen kotinsa lähettyviltä. Poliisi toivoo, ettei paikalle saapuisi tiedotusvälineitä.

Lievästi kehitysvammainen lapsi on ollut kateissa iltapäiväviidestä lähtien. Pojan löytämiseksi aloitettiin suuretsinnät poliisin johdolla. Posiolla Tolvanniemen alueella on useita etsintäpartioita Oulun ja Lapin poliisilaitoksilta sekä rajavartiolaitokselta. Mukana on myös vapaaehtoisen pelastuspalvelun väkeä.

– Toistasataa henkeä on liikkeellä. Täällä nyt tällä hetkellä painetaan hyvillä ja odottavaisilla mielin, että tulostakin tulisi, kertoo Vapepa Posion paikallistoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Immonen.

Immosen mukaan tämän kokoiset etsinnät ovat poikkeukselliset.

– Kyllähän täällä tänä vuonnakin taitaa olla kolmas hälytys, että kyllä näitä tulee. Mutta sitten yleensä on löydetty, joskus jo ennen kuin on ehditty liikkeelle. Nyt tilanne on harvinaisen vaikea.

Poika on 130-140 senttiä pitkä. Hänellä on yllään tumma tuulipuku ja musta pipo, jossa on pääkallon kuva.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja numeroon 0400 291 470.

 

Lue myös:

    Uusimmat