Miltä tuntuu viettää lapsuus eristyksissä sotilasalueella? Suomalais-amerikkalainen Tii Ricks ei juuri nähnyt ulkomaailmaa elämänsä ensimmäisten 12 vuoden aikana.
Tii Ricksin äiti ja isä tapasivat saksalaisessa sotilastukikohdassa. Amerikkalainen kersantti iski ruokakaupassa silmänsä suomalaiseen naismyyjään. Tii syntyi myöhemmin Bar Hersfeldin pikkukaupungissa.
Perheen isä palveli Yhdysvaltain armeijassa. Hän kuului V Corps -erikoisjoukko-osastoon, joka vahti kylmän sodan aikana Neuvostoliiton hyökkäyslinjoja ja puolusti Euroopan rajoja.
– Muutimme aina isän työn perässä. Asuimme Saksassa noin viidessä eri tukikohdassa. Sieltä muutimme edelleen Fort Hamiltonin tukikohtaan New Yorkiin, kun olin kuusivuotias, Tii kertoo.
Tukikohdat olivat kuin minikaupunkeja.
– Niissä oli omat päiväkodit, koulut, kaupat, leikkikentät, uimahallit, tennis- ja jalkapallokentät, elokuvateatterit, sairaalat, postit ja kirkot. Fort Hamiltonissa sotilaita ja henkilökuntaa palveli jopa keilahalli, Tii luettelee.
Aidattu alue
Tarkoin rajatuilla sotilasalueilla liikkumista sisään ja ulos kontrolloitiin, asukkaita toki vähemmän kuin muita.
– Sisään ei pääse ilman henkilökorttia. Ulkopuolisille vieraille piti aina kysyä erikseen lupa, Tii kertoo.
Päivät kuluivat arkisin tutulla rutiinilla.
– Saksassa kävin amerikkalaista "esikoulua". Fort Hamiltonissa taitoimme koulumatkat bussilla. Koulupäivän jälkeen huoltajat tai lastenhoitajat hakivat meidät tukikohdan portilta. Kotona tehtiin läksyt ja syötiin äidin laittamaa ruokaa.
Puolisot saivat käydä tukikohdan ulkopuolella töissä, mutta Tiin äiti oli useimpien muiden naisten tapaan kotiäitinä.
Isää näkyi vain harvoin kotona ennen nukkumaanmenoa.
– Hän teki pitkää päivää. Näimme ehkä kerran viikossa kunnolla. Silloin saatoimme lähteä käymään vaikka isommilla ostoksilla tukikohdan ulkopuolella, Tii muistelee.
Tiivis yhteisö
Tukikohdissa vietettiin vilkasta yhteisöelämää.
– Ihmiset tunsivat toisensa todella hyvin. Yhteisiä, isoja illanviettoja järjestettiin ehkä kerran kuussa. Varsinkin grilli-iltamat olivat suosittuja, Tii sanoo.
Kaikki Tiin tuolloiset kaverit asuivat myös tukikohdassa.
– Leikimme tavallisia lasten leikkejä suojatussa pihapiirissä. Erityisesti vuonna 1825 perustettu Fort Hamilton oli makea paikka vanhojen tykkien, luolastojen ja historiansa takia. Se muun muassa suojeli New Yorkia Yhdysvaltain sisällissodassa.
Retket ulkomaailmaan eivät olleet tavallisia edes kavereiden kesken.
– Välillä saatoimme käydä vaikka pitsalla ystäväporukalla. Olin silti aika epätietoinen maailmasta, joka ulkona odotti, Tii sanoo.
Sotilaselämän loppu
Elämä suojatuissa oloissa päättyi synkällä tavalla. Tiin isä kuoli syöpään Tiin ollessa teini-ikäinen.
– Meillä ei ollut enää oikeutta asua tukikohdassa, koska äitini ei ollut armeijan palveluksessa.
Vietnamin sodassakin ansioistaan palkittu isä siunattiin tukikohdassa ja haudattiin sotaveteraanien hautausmaalle Virginiaan, jonne myös Tii matkusti perheineen. Lopulta ilman taloudellista turvaa jääneen perheen äiti kuitenkin teki päätöksen Suomeen ja Tampereelle muutosta.
Kavereiden jättäminen oli vaikeaa.
– Vaikka olin sopeutunut tiuhaan tahtiin muuttamiseen jo Saksassa, isolla rysäyksellä toiseen maahan lähtö oli rankkaa. Minulta puuttuivat isä, ystävät, tuttu ympäristö ja tuttu kieli, Tii sanoo.
Kovat muutokset sairastuttivat Tiin myöhemmin masennukseen. Nyt asiat ovat jo paremmin.
Vaikka lapsuus olisi voinut olla normaalimpaakin ja isä enemmän kotona, Tii muistelee elämäänsä sotilastukikohdissa lämmöllä.
Paluu juurille
Vuonna 2006 yksi ympyrä Tiin elämässä sulkeutui. Hän pääsi New Yorkin vierailullaan käymään Fort Hamiltonissa – tällä kertaa vieraan roolissa.
– Tuntui haikealta nähdä vanha talomme ja istua samalla puistonpenkillä, jolla istuin koko illan, kun kuulin isän kuolemasta, Tii kertoo.
– Katselin tukikohdan edessä virtaavaa Hudson-jokea sekä viereistä, Staten Islandille johtavaa massiivista Verrazano-Narrows -siltaa, ja muistelin menneitä. Surullisistakin asioista huolimatta elämäni on täynnä hienoja muistoja noilta vuosilta.
Kuvat: Colourbox.com ja Tii Ricksin kotialbumi
Piia Simola/Studio55.fi
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.