Porsche paljasti toisen sukupolven Panameran muutama viikko sitten Berliinissä. Nyt Teknavi pääsi ensimmäisten joukossa kurkistamaan auton pinnan alle.
Nopealla vilkaisulla etuviistosta ei välttämättä uskoisi kyseessä olevan täysin uusi auto. Tarkemmalla katselulla huomio kiinnittyy keulan aiempaa terävempiin pokkauksiin ja uusiin ajovaloihin. Sivuprofiiliin siirryttäessä katse hakeutuu aiempaa sulavampaan kattolinjaan, ja suurin muutos on linjan päässä löytyvästä auton perästä. Uuden mallin linjoihin on onnistuttu tuomaan Porschen urheiluautoille tyypillisiä piirteitä, eikä edeltäjän möhköstä perästä ole jäljellä viitteitä. Mittasuhteet ovat säilyneet lähes ennallaan, mutta aavistuksen pidentynyt akseliväli yhdessä lyhentyneen etuylityksen ja aavistuksen kasvaneen takaylityksen kanssa antavat kokonaisuudelle voimakkaammin etenevän ilmeen.
Enemmän on kuitenkin tapahtunut pinnan alla. Uusi Panamera rakentuu Porschen suunnittelemalle modulaariselle MSB-pohjalevylle. Auto rakentuu kolmen perusosan ympärille, jotka ovat keula, pituudeltaan muunnettavissa oleva keskiosa, sekä auton takaosa. Rakenteen yhteydessä on käytettävissä neljää eri akseliväliä ja esimerkiksi jo nyt on tiedossa, että Panamerasta on tulossa edeltäjän tapaan pidemmällä akselivälillä varustettu versio. Lisäksi Porsche antoi jo vihjeitä, että samaan tekniikkaan tulee perustumaan myös muita tulevaisuuden malleja.
Galleria
Kaikissa rakenteissa on käytettyä huomattavasti aiempaa enemmän alumiinia, sekä kevyitä yhdistelmämateriaaleja. Toki lujuutta vaativista kohteista puolestaan löytyy suurlujuusterästä riittävän jäykkyyden saavuttamiseksi. Ennen maalaukseen menoa korilla on painoa 335 kiloa, mikä on tämän kokoiselle autolle kiitettävä lukema.
Alustan osalta kriteerit ovat olleet erittäin korkeat. Jo edeltäjänsä hyvää ajettavuutta on haluttu parantaa, mutta samalla myös auton mukavuuden on haluttu nousevan uudelle tasolle. Tämä tulee parhaiten esille Panamera Turbossa vakiona olevalla ja muihin malleihin lisävarusteena tarjottavan adaptiivisen ilmajousituksen avulla. Aikaisempaan malliin verrattuna ilmatilan tilavuus on kasvanut noin 60 prosenttia, ja kahden ilmakammion sijaan kolmella kammiolla toteutetun jousituksen säätö on huomattavasti tarkempaa. Kaikissa malleissa on aina säädettävä PASM-iskunvaimennus.
