Poro jolkutteli Lapin lennoston tukikohtaan, kun kahvia hakeneen vahdin silmä vältti – ammuttiin viikon karkumatkan päätteeksi
Lapin käräjäoikeudessa puitiin tapausta, jossa poro oli tunkeutunut Lapin lennoston aidattuun tukikohtaan Rovaniemellä. Poro ammuttiin, ja paliskunta vaati siitä korvausta. Oikeutta käytiin siitä, kuka oli toiminut asiassa oikein ja kuuluuko paliskunnalle maksaa korvauksia.
Poron luikahtaminen tukikohtaan tapahtui lokakuussa 2018. Poro oli tullut alueelle ajoneuvoportista siitä luvallisesti ajaneen ajoneuvon perässä.
– Porttia vartioiva henkilö oli ollut juuri hakemassa kahvia ja palatessaan kahvikuppi kädessään vartiopaikalleen havainnut ajoneuvon perässä alueelle tulossa olevan poron, muttei ollut ehtinyt sulkea porttia estääkseen poron pääsyn alueelle, tuomiossa kuvaillaan.
Tilannetta hankaloitti entisestään se, että tukikohdassa oli käynnissä Naton kansainvälinen Trident Juncture 18 -lentotoimintaharjoitus.
Asiasta oli ilmoitettu paliskunnalle, jonka edustaja oli jo samana päivänä etsimässä poroa. Etsintäkerroista huolimatta poroa ei saatu kiinni.
Lennosto päätti lopettaa poron ampumalla 7. marraskuuta, koska poro aiheutti vaaraa lento- ja muulle liikenteelle. Poro ehti olla tukikohdan alueella siis viikon.
Paliskunnan kanne hylättiin
Oikeutta käytiin siitä, oliko paliskunnalle annettu riittävät mahdollisuudet hakea poro takaisin, oliko paliskunta toiminut asiassa itse asianmukaisesti ja oliko sillä oikeutta saada korvausta porosta ja kuluista.
Oikeus katsoi, että edullisempaa tai tehokkaampaa keinoa poron poistamiseksi ei ole noissa olosuhteissa näytetty olleen.
Paliskunnan kanne hylättiin ja se määrättiin maksamaan valtion oikeudenkäyntikulut.
Korjattu kaksi kirjoitusvirhettä 1. kappaleestya 6.4. kello 16.26.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää