Video: Porilaishotelli ilmiliekeissä – palo sai alkunsa huoneesta

Porilaishotellissa tulipalo – asukkaat evakuoitu 0:46

Porin Omenahotellissa aamulla syttynyt palo sai alkunsa huoneistopalosta. Päivystävän palomestari Janne Kumpulaisen mukaan palo levisi keskustassa sijaitsevan kuusikerroksisen talon yläpohjaan.

– Yläpohjasta paloa on vaikea sammuttaa. Ylin kerros puurakenteinen, eli se tulee palamaan kattoa myöten auki, ennen kuin se saadaan sammumaan.

Rakennuksen välipohja ja vesikatto tuhoutuvat luultavasti kokonaan.  

Hotellista evakuoitiin aamulla kaikki sen asukkaat. Päivystävä palomestari kertoo STT:lle, että Porin Omena Hotellista sekä samassa rakennuksessa olevista asunnoista evakuoituja oli yhteensä parisenkymmentä.

Hälytys tulipalosta tuli puoli kuuden aikaan aamulla. Palomestarin mukaan kukaan ei ole loukkaantunut tulipalossa.

– Savusta annoimme keskusta-alueelle varoituksen, koska välillä savu tuli alas, mutta nyt näyttää taas siltä, että savu menee taivaalle.

Rakennukseen tulee mittavat palo- ja vesivauriot. Pelastuslaitos on suihkuttanut hotelliin runsaasti vettä ja sammutusaineita. Sammutus on edelleen käynnissä useiden sammutusyksiköiden voimin.

– Yritämme estää palon leviämisen alakerroksiin.

Lue myös:

    Uusimmat