Porilaisen äidin ja tyttären kotoisa joulupuoti on hurmannut jo 16 vuoden ajan: "Nautimme joulun fiiliksestä"

Porissa on jo 16 vuoden ajan auennut joulukaudeksi äidin ja tyttären oma joulupuoti: Piparitalo. Jotkut vakioasiakkaista tulevat puotiin joka ikinen viikko. 

Joulupuodin takana ovat äiti Ulla-Maija Tommila ja tytär Teea Heiniluoma. Ulla-Maija sai noin parikymmentä vuotta sitten idean kunnostaa vanhaa teollisuusrakennusta lasten leikkimaaksi. Leikkimaata ei kuitenkaan tullut, vaan sen tilalle tulikin joulupuoti.

Koulusta valmistuttuaan Teeakin innostui ideasta alkaa pitää joulukauppaa. 

– Koulusta sain hyvät vinkit Saksan messuista ja kaupankäynnistä. Siitä se sitten alkoi. Syntyi äidin ja tyttären yhteinen joulupuoti, joka aluksi tavoitti asiakkaat puskaradion sekä lehtimainosten kautta, Teea kuvaa MTV Uutisille. 

Joulupuodin perustamiseen innoitti oikeastaan se kaikkein tärkein: he molemmat ovat jouluihmisiä.

– Se on periytynyt lapsuudenkodistani minulle ja toisaalta äidille hänen lapsuudenkodistaan. Joulu on meille vuoden kohokohta. Koti siivotaan huolella ja koristellaan yleensä joululauluja kuunnellen. Perinteisiä jouluherkkuja valmistellaan jo etukäteen, ja niitä syödään ainakin vuodenvaihteeseen asti.

– Omaan jouluun rauhoittuminen alkaa aattoiltana, kun kaikki hössötykset on saatu tehtyä. Joulu sopii mielestämme suomalaiseen mielenmaisemaan: ensin aherretaan ja sitten levätään, Teea kertoo MTV Uutisille.

Kiireetöntä joulutunnelmaa

Piparitaloon luodaan joulutunnelmaa valoilla, koristeilla ja itse tehdyillä leivonnaisilla.

– Nautimme joulun fiiliksestä. Tunnelmaa luodaan puotiin jouluvaloilla, koristeilla ja musiikilla. Lisäksi puodissa on kahvila, jossa myydään itse tehtyjä leivonnaisia. Äitini, anoppini ja siskoni anoppi ovat erikoistuneet testaamaan uusia reseptejä, mutta monesti on havaittu, että vanhat ohjeet ovat ylivetoja, Teea tiivistää.

Piparitaloon ei haluta kiireen tunnelmaa, vaikka joulunaika usein kiireistä onkin. Piparitalossa on sen sijaan vaalean ja ruskean sävyjä, valoisaa ja kotoisaa. Ilmassa leijuu kahvin ja piparien tuoksua.

Piparitalo on työläs, mutta palkitseva harrastus

Teea ja Ulla-Maija kokoavat puotinsa vuosittain avattavaksi marraskuun aikoihin. Kohokohtana on tavata jälleen vanhoja asiakkaita. 

– Vaihdamme kuulumiset vuoden takaa, joten puhuttavaa riittää. Kaikilla on silloin iloinen mieli, Teea kertoo lämpimästi.

Äidin ja tyttären yhteistyö sujuu, koska molemmilla on omat vastuualueensa. Asioista myös keskustellaan paljon ja avoimesti.

– Äiti huolehtii kiinteistöstä ja kahvilasta, minä puolestaan käyn messuilla ja hankin puodin tavarat. Hoidan lisäksi esillepanon. Myös anopit ovat suuressa roolissa siinä, että kahvilassa riittää herkkuja, Teea kertoo hyväntuulisesti. 

Itsestäänselvyys Piparitalon vuosittainen pystyttäminen ei siltikään ole. Sitä tehdään normaalien töiden lomassa – puodin pystytys on kova ponnistus. Sitten, kun kaikki on valmista, ovet voidaan avata. 

– Nykyään haasteena on muun muassa se, että kilpailijat ovat isoja ja joillakin on jopa omat tehtaat, joista joulutavara tulee.

– Joulutavaroita ja -koristeita on tarjolla monessa kaupassa, muun muassa huonekaluliikkeissä. Niiden volyymi on ihan eri luokkaa kuin pienen joulukaupan – hintapolitiikka on haastavaa.

Puodin alkuaikoina joulutavaraa ei ollut Teean mukaan niin monessa kaupassa myynnissä, mutta nykyään niitä löytyy joka puolelta.

Se on kuitenkin varmaa, että Piparitalo on ilahduttanut kuluneiden 16 vuoden aikana monia. Joulupuotiin tuodaan vieraita kaukaakin, vaikka pääosin asiakkaat tulevat Porin ja Satakunnan alueelta. Kiireetön, lämmin tunnelma on puodin erikoisuus.

– Piparitalo on tunnelman luomista varten. Haluamme tuoda joulun tunnelmaa asiakkaille, Teaa kiteyttää.

**

Video: näin taittelet joulutortuista lumihiutaleen mallisia: 

Lumihiutalejoulutortut – näin leivot joulutortut uudella tapaa 1:09

Lue myös:

    Uusimmat