Japani 1992. Käsikirjoitus ja ohjaus: Hayao Miyazaki. Kuvaus: Atsushi Okui. Leikkaus: Takeshi Seyama. Tuotanto: Toshio Suzuki. Kesto: 94 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Kun on tarpeeksi kuuluisa, kuten japanilainen Hayao Miyazaki, 15 vuoden takaisen elokuvan ensi-iltakin on tapaus. Miyazakin vuonna 1992 valmistuneen Porco Rosson nimihenkilö on pelkoa herättävä ensimmäisen maailmansodan lentäjäsuuruus, jolla on sian pää mutta ihmisen käytöstavat ja sydän. Ennen Marco-nimisenä ihmisenä elänyt Porco Rosso pukeutuu, peseytyy ja käyttää aina aurinkolaseja, hän on laiska ja epäsosiaalinen elämän nautiskelija, sodasta kyynistynyt mutta ei inhimillisyyttään kadottanut. Hän sanoo olevansa mieluummin sika kuin fasisti, joka nyt metsästää rikollisia ja suojelee ihmisiä merirosvoilta.
17-vuotias soma mekaanikkotyttö Fio on Porcon kumppani tässä antifasistisessa fantasiassa. Fio kukistaa Porcon naisiin kohdistuvat ennakkoluulot paitsi mekaanisilla taidoillaan mutta myös viisaudellaan, jolla hän manipuloi raavaitakin miehiä.
Animaatiomaailman jumalaksi kohotetun Miyazakin Porco Rosso ei ole ohjaajan parhaita elokuvia, mikä ei tarkoita sitä, etteikö se olisi hyvä elokuva.
Elokuvassa eletään 1920-luvun loppua Välimeren maisemissa, aikana jolloin suuri lama tekee tuloaan ja Italian fasismi alkaa nousta. Miyazakin töissä vaikuttavinta on aina se, että hänen maailmassaan kaikki on mahdollista. Rajaton mielikuvitus synnyttää symboliikkaa ja magiaa, seikkailuja, jotka eivät ikinä näytä vauhtiin sokaistuneilta tietokonepeleiltä. Taivaalla lipuva joukko tuonelaan matkaavia hävittäjiä lentäjineen on mahtavaa animaatiota. Koneet matkaavat hitaasti kuoleman jälkeiseen taivaaseen.
Miyazakin hurjimmissakin seikkailuissa ydin on aina henkilöissä ja heidän keskinäisissä suhteissaan. Porco Rossossa on myös romantiikkaa ja suurta sentimentaalisuutta. Ihanteet, kunnia, ystävyys ja rakkaus ovat elokuvassa asioita, joiden vuoksi kannattaa ja pitää taistella. Hahmot näyttävät eurooppalaisilta, mutta värit, tyyli ja tuntu ovat tuttua Miyazakia. Kukaan ei elokuvassa ole paha, ryökälemäisillä merirosvoillakin on vain jäänyt töykeä ja uhoava vaihde päälle.
Kasvua lapsuudesta aikuisuuteen ei Porco Rossossa nähdä, toisin kuin ohjaajan useimmissa töissä. Marco alias Porco Rosso ja hänen lapsuudenystävänsä Gina ovat molemmat keski-ikäisiä, itsenäisiä, rohkeita ja menneisyytensä vuoksi surumielisiä. Gina ja Marco/Porco rakastavat ilmiselvästi toisiaan, mutta siannäköisen miehen itseinho estää tätä tekemästä asian eteen mitään.
Henkien kätkemään ja Totoroon verrattuna Porco Rossoa tarkastelee etäämmältä, sen ihmeelliseen maailmaan ei samalla tavalla eksy ja unohdu vaikka näkemäänsä ihaileekin estoitta. Tarina on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaunis ja koskettava vailla mahtipontisia puheita tai selityksiä toiminnan motiiveista.
Teksti: Minna Karila