Pommi räjähti Manchesterissa

Voimakas autopommi räjähti tänään Manchesterin kaupungin keskustassa Pohjois-Englannissa. Sairaalalähteiden mukaan yli 200 ihmistä on tuotu sairaalahoitoon, mutta ainakin tähän saakka kuolonuhreilta on vältytty. Loukkaantuneista neljä on kriittisessä tilassa ja kymmenellä on vakavia vammoja. Suurin osa vammoista syntyi lentävistä lasinsiruista.

Poliisi sai ennen räjähdystä puhelimitse pommivaroituksen ja tyhjensi suuren ostoskeskuksen. Ostoskeskuksen edustalle pysäköityyn autoon asetettu pommi räjähti, kun pommiasiantuntijat olivat tutkimassa autoa. Silminnäkijöiden mukaan räjähdys kuului ainakin kolmen kilometrin päähän. Poliisin asiantuntijoiden mukaan kyseessä oli suurikokoinen pommi.

Alueella kuultiin myöhemmin toinenkin pamaus, kun poliisin pommiasiantuntijat räjäyttivät epäilyttävän paketin. Kysessä ei ollut kuitenkaan pommi.

Räjähdyksen jälkeen poliisi eristi Manchesterin keskustan. Poliisihelikopteri kierteli keskustaa kehottaen ihmisiä poistumaan alueelta, ja kaikki liikenne keskustaan päin käännytettiin takaisin.

Kaupunki on eräs jalkapallon EM-kisojen pelipaikoista. Manchesterissa on erityisen paljon saksalaisia ja venäläisiä jalkapallofaneja, odottamassa huomista Saksan ja Venäjän välistä ottelua.

Mikään ryhmä ei heti ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta poliisilähteiden mukaan varoituksen antaja käytti IRA:n koodia.

Britannian hallitus syyttää IRA:a

Britannian hallitus syyttää Irlannin tasavaltalaisarmeijaa IRA:ta räjähdyksestä. Pääministeri John Majorin mukaan "räjähdys vaikuttaa IRA:n työltä" ja hän vaati IRA:n poliittista siipeä Sinn Feiniä "tuomitsemaan tapahtuneen ja vaatimaan IRA:lta välittömästi tulitaukoa osoittaakseen todellisen rauhantahtoaan".

Sinn Feinin johtaja Gerry Adams kieltäytyi tuomitsemasta iskua suoralta kädeltä. Hän kuitenkin vakuutti Sinn Feinin rauhantahtoa ja halukkuutta osallistua rauhanneuvotteluihin.

Räjähdys tapahtui viisi päivää Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelujen alkamisen jälkeen. Sinn Fein suljettiin rauhanneuvottelujen ulkopuolelle, kun IRA ei ole suostunut julistamaan uutta tulitaukoa. 17 kuukautta kestänyt tulitauko rikkoutui helmikuussa.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat