Polulta poikenneet vaeltajat eksyivät erämaahan Savukoskella: pelastettiin kylmissään kilometrien päästä lähimmältä autotieltä

Erämaa yllättyi vaeltajat Savukoskella.

Poliisi sai hieman ennen puoltayötä torstaina ilmoituksen, jonka mukaan kaksi miestä oli eksynyt Savukoskella Kemihaaran erämaa-alueella. Eksyneet tekivät itse ilmoituksen tilanteestaan.

Poliisin mukaan miehet olivat poikenneet polulta jonkun suon kohdalla eivätkä löytäneet enää takaisin oikealle reitille. Miehet kertoivat olevansa kylmissään vesisateen kastelemissa vaellusvaatteissaan eivätkä he olleet kertomansa mukaan saaneet tuliakaan syttymään.

Puhelinkentät erämaassa olivat erittäin huonot. Poliisin mukaan oli onni onnettomuudessa, että poliisi sai kun saikin miehiin hetkellisesti yhteyttä ja miehet saivat ilmoitettua heille koordinaattinsa.

Savukosken pelastuslaitoksen mönkijäporukka kävi noukkimassa palelluksissa olleet miehet "koordinaattipiteen alta" useiden kilometrien päästä lähimmästä autotiestä.

Poliisin mukaan miehet löytyivät hyväkuntoisina, joskin kylmissään.

– Oppina tästä kannattaa metsään ja vaikka neonvaloihin kapakkareissullekin lähtiessään ladata 112 sovellus, tiedotteess huomautetaan.

Lue myös:

    Uusimmat