Poliisipartio piiritettiin vastaanottokeskuksessa – HS: Poliisissa sisäinen selvitys

Poliisissa on käynnistetty sisäinen selvitys tapauksesta, jossa poliisipartio joutui miesjoukon piirittämäksi vastaanottokeskuksessa.

Selvityksestä kertoo Helsingin Sanomat.

Välikohtauksesta kertoi alun perin Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonenblogissaan.

Tapaus sattui Lahdessa Hennalan vastaanottokeskuksessa marraskuussa.

Suhosen mukaan paikalla ollut poliisipartio joutui taistelemaan tiensä ulos vastaanottokeskuksesta jouduttuaan kymmenien vihamielisten nuorten miesten piirittämäksi.

Helsingin Sanomien mukaan miesjoukon piirittämä poliisipartio pakeni uhkaavaa tilannetta kaasun ja patukan avulla. Sisäisestä selvityksestä kertoo lehdelle Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen.

– Tapahtuma on ollut erittäin sekava ja varmasti hankala. Haluamme tietää, mitä tarkalleen on tapahtunut. Selvitämme, tarvitaanko partioille muuta varustusta kuin nyt on ollut käytössä ja olisiko tässä jotain, josta voisi ottaa oppia. Tietenkin selvitämme myös sen, onko tilanteessa toimittu oikein, Seppänen sanoo lehdelle.

Suhonen sanoi poliisien niukkoja resursseja kritisoivassa blogikirjoituksessaan, että partio oli vastaanottokeskuksessa paikalla yksin. Seppänen kertoo kuitenkin Helsingin Sanomille, että Hennalassa oli paikalla useampia poliisipartioita.

Seppäsen tiedossa ei ole yhtään tapauksen johdosta aloitettua rikostutkintaa.

Poliisi ei kerro välikohtauksesta tarkempia yksityiskohtia.

Lue myös:

    Uusimmat