Poliisille vihjeitä koulun palosta Askolassa – kolmen nuoren nähty poistuvan paikalta

Poliisi tutkii Uudellamaalla Askolassa eilen syttynyttä Monninkylän koulun paloa tuhotyönä.

Tutkinnanjohtaja Jyri Hiltunen kertoo, että poliisi on saanut epäiltyihin tekijöihin liittyen lupaavia vihjeitä. Aiempien tietojen mukaan kolmen nuoren nähtiin poistuvan palopaikalta mopoilla ja kävellen.

Palo alkoi sunnuntaina illalla koulun toisesta kerroksesta. Pelastuslaitos sai palon rajattua yhteen tilaan, mutta palo oli jäänyt kytemään puurakenteisiin ja syttyi vielä uudelleen yön aikana.

Koulun sisätiloille aiheutuneet vahingot ovat mittavat. Kunnanjohtaja Jouni Martikaisen mukaan noin kolmasosa koulusta tuhoutui palon seurauksena käyttökelvottomaksi.

Tiettävästi kukaan ei loukkaantunut palossa.

Lue myös:

    Uusimmat