Tammisaaressa paloi sataneliöinen kioskirakennus, palo levisi myös maastoon

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo, että Tammisaaren Kapteenintiellä on tänä iltana palanut noin sadan neliön kokoinen kioskirakennus.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikan päälle seitsemän aikaan illalla.

Rakennuksen kattorakenteet tuhoutuivat palossa täysin.

Palo levisi myös maastoon, jota ehti palaa muutaman sadan neliön verran. Pelastuslaitos sai kuitenkin estettyä palon leviämisen laajemmalti.

Tulipalon yhteydessä ei sattunut henkilövahinkoja.

–  Palo on todennäköisesti saanut alkunsa kioskin sivusisäänkäynniltä. Emme voi arvioida, oliko se vahinko vai tahallinen, sanoo päivystävä palomestari Nino Ahokas.

– Sammustyöt sujuivat nopeasti. Koko homma oli ohi parissa tunnissa, Ahokas jatkaa.

Ahokas kertoo, että poliisi on käynyt paikan päällä suorittamassa tutkintaa. Muuta asiasta ei pelastuslaitoksen osalta tiedoteta tällä erää.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja