Poliisilla ja pakkopalautuksia vastustavilla mielenosoittajilla yhteenotto – poliisi käytti kaasua
Poliisi ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastustaneet mielenosoittajat ottivat maanantai-iltana yhteen Pasilan poliisitalon edustalla.
Mielenosoittajat yrittivät estää ilmeisesti turvapaikanhakijoita lentokentälle vieneitä poliisiautoja lähtemästä matkaan. Sosiaalisessa mediassa leviävillä videoilla näkyy, kuinka poliisi raahaa mielenosoittajia pois poliisiautojen luota.
– Poliisi joutui käyttämään kaasua liikkeellelähdön turvaamiseksi, komisario Arto Laitinen Helsingin poliisista kertoo.
Hän ei osaa sanoa, käytettiinkö kaasua yhteen vai useampaan henkilöön. Yhdellä videolla näkyy myös poliisikoira ja pamppua kädessään pitävä poliisi.
Käyttikö poliisi muita voimakeinoja kuin kaasua?
– Ei käyttänyt.
Yhteenotto sattui kello kahdeksan aikaan illalla. Poliisin arvion mukaan mielenosoittajia oli kerääntynyt paikalle noin 50.
Mielenosoitukset jatkuivat myöhemmin myös lentokentällä.
– Lentokentällä poliisi ei käyttänyt voimakeinoja, Laitinen sanoo.
Hufvudstadsbladetin mukaan energiayhtiö ST1-kieltäytyi tankkaamasta Kabuliin matkalla ollutta konetta. Lopulta se kuitenkin nousi ilmaan.
ST1-yhtiön toimitusjohtaja Mika Wiljanen kuitenkin kiistää jyrkästi HBL:n väitteen Aamulehden haastattelussa. Wiljasen mukaan yhtiö ei ole mukana koko bisneksessä Suomessa.
Uusimmat
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
18:19
Veden varaan joutunut aikuinen kuoli Helsingin Tervasaaressa
-
17:58
Helsingin asuntojen korjauksia lykätään, vuokria nostetaan reilusti: Näin Suomen suurin vuokranantaja perustelee
-
17:49
Kommentti: Se suuri paluu aikaistui taas – esiintyköön PMMP ensi kesänä vaikka joka ikisen pitserian nurkassa
-
17:35
Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi
-
17:31
Passi kouraan: Putin antoi kanadalaispakille Venäjän kansalaisuuden
-
17:30
Räppäri Musta Barbaari aikoo valloittaa jälleen fitness-lavat seitsemän vuoden jälkeen: "Olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen"
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
Lataa lisää