Poliisihallitus: Poliisin täytyy suorittaa tehtävänsä hienotunteisesti

Lahdessa Launeen leikkipuistossa lapset joutuivat sunnuntaina todistamaan tapausta, jossa poliisi ampui ketun kuoliaaksi. Poliisihalllituksen poliisitarkastajan mielestä poliisi ei tässä tapauksessa toiminut riittävän hienotunteisesti.

Eläimen kiinniottamisesta ja lopettamisesta säädetään poliisilain 16 pykälässä, kertoo Sisäministeriöstä poliisijohtaja Sanna Heikinheimo.

– Poliisilla on oikeus ottaa kiinni ja viimessijaisena keinona lopettaa sellainen eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle. Eläin voidaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta tätä eläintä kohtaan.

Jos eläintä ei saada karkotettua, poliisin tulee ennen eläimen lopettamista pyrkiä ottamaan se kiinni, korostaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Ari Järvenpää. Tämä saattaa joissain tilanteissa olla kuitenkin mahdotonta, Järvenpää toteaa.

– Poliisilla ei välttämättä ei ole mukanaan muuta kuin kädet.

Yksi ratkaisu ongelmaan voisi Järvenpään mukaan olla se, että kutsutaan pelastuslaitos paikalle.

Eläintehtäviä ei ehditä käymään läpi poliisikoulutuksessa

Poliisilaki lähtee siitä, että poliisi toimii niin hienotunteisesti, kuin se on mahdollista, aina yksittäinen tapaus huomioiden, sanoo Järvenpää.

– Jos poliisi ampuu ketun pienten lasten silmien edessä, niin se ei ole kovin hienotunteisesti toimittu.

– Poliisina 35 vuotta olleena tulee mieleen, että kyllä siinä muitakin ratkaisuja on, kuin että ruvetaan lasten silmien edessä eläintä lopettamaan, Järvenpää lisää. 

Tiedän kyllä poliisin kiireisyyden; aina on se seuraava tehtävä odottamassa ja jollain lailla se tehtävä on ratkaistava, toteaa Järvenpää.

– Mutta kyllä jollain tavalla täytyy tehtävää suorittaessa pitää hienotunteisuutta yllä.

Poliisikoulutuksessa eläintehtävien hoitamista ei ehditä opettamaan, Järvenpää kertoo.

– Se opitaan sitten käytännössä vanhemmilta kollegoilta.

Silminnäkijöiden mukaan kettu ammuttiin Launeen leikkipuistossa pienoiskivääriä muistuttavalla aseella.

Poliisilla on yleensä mukana virka-ase sekä kertalaukauksia ampuva, konepistoolityyppinen MP5, Järvenpää kertoo.

– MP5 ampuu samoja luoteja, kuin virka-ase. Kiväärejä poliisilla on todella harvassa.

 

Lue myös:

    Uusimmat