Maahanmuutto ja turvallisuus -raportin kritiikkiin on valtioneuvoston kanslian mukaan suhtauduttava vakavasti. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen sanoo, että jos kritiikki on aiheellista, herää huoli, miten selvitys on tehty.
Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa raportissa Suomen arvioidaan valmistautuneet huonosti maahanmuuton mukanaan tuomiin uhkiin. Raportin mukaan poliittisen ohjauksen puute voi johtaa turvattomuuden lisääntymiseen.
Kolme Helsingin yliopiston tutkijaa lyttäsi tänään valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoituksella tehdyn raportin Image-lehden vieraskirjoituksessaan.
Väitöskirjatutkija Karin Creutz, professori Markus Jäntti ja apulaisprofessori Lena Näre moittivat raporttia lähdekritiikin ja hyvän tieteellisen käytännön puutteesta.
Alivaltiosihteeri Lankinen huomauttaa, että raportti on taustaselvitys eikä sillä ole mitään etusijaa päätöksentekoa valmisteltaessa. '
– Kaikkien näistä ei ole tarkoituskaan olla tieteellisiä tutkimuksia, mutta tasapuolisuutta ja puolueettomuutta on noudatettu niissäkin eli omaa asiaa ei saa ajaa. Väittämät tai tutkimustulokset pitäisi pystyä johtamaan aineistoista ja lähteet pitää pystyä näyttämään.
Lankinen kertoo, että raportti kilpailutettiin vuonna 2014 ja siihen oli varattu 200 000 euroa hankerahaa.
Miten tulevaisuutta arvioidaan?
Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg sanoo, että raportti on asianmukaisesti tehty.
