Poliisia pyydettiin tutkimaan turkulaisten solvaamista

Kuva/Roni Lehti
Kuva/Roni LehtiMTV3 Oyj/Lehtikuva,2010
Julkaistu 28.09.2010 14:58

Iltapäivälehti uutisoi kuukausi sitten, että Tampereen poliisi on ottanut käsiteltäväksi tutkintapyynnön turkulaisiin kohdistuvasta solvauksesta. Uutinen oli ankka, mutta itse viestin Pirkanmaan poliisi oli vastaanottanut.

− Siinä oli joku kirjoittanut viestin meidän nettisivuillamme olevalle palautepostisivulle ja otsikoinut sen tutkintapyynnöksi. Itse viesti oli kuitenkin huumorisävyllä kirjoitettu. Kyseinen henkilö oli kaiketi lähettänyt saman kirjoitelman lehdille, siitä huhu lähti liikkeelle, rikosylikomisario Ilkka Laasanen kertoo.

Varsinaiseen tutkintapyyntöön viesti ei olisi ylipäätään voinut johtaa. Suomen lain mukaan kun ei ole rikos laskea huumoria toisen paikkakunnan ihmisistä. Laasanen laittaakin viestin huumorin piikkiin.

− Kyllä meille tulee myös niin sanottua roskapostia. Turhat palautteet tai ilmoitukset ovat monesti esimerkiksi mielenterveydeltään häiriintyneiden toimia, Laasanen huomauttaa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

Totuus turkulaisista

Tuoreimmat aiheesta

Studio55