Kansainvälinen ympäristöliike Elokapina järjesti tänään mielenosoituksen EU:n yhteisestä maataloustukipolitiikasta CAPista (Common Agricultural Policy).
Mielenilmaus järjestettiin maa- ja metsätalousministeriön edessä Helsingissä. MTV Uutiset raportoi tapahtumista muun muassa MTV Uutiset Livessä.
Poliisi tiedotti kahden jälkeen iltapäivällä mielenosoituksen päättyneen. Siihen osallistui arviolta 80 ihmistä, eikä protestista ollut kohtuutonta haittaa liikenteelle.
Elokapina-ryhmä ilmoitti etukäteen katkaisevansa Mariankadun liikenteen Hallituskadun ja Kirkkokadun väliltä kello 8.45–14. Poliisit ohjasivat liikennettä paikan päällä kiertoreiteille.
Paikalla olevat mielenosoittajat kertoivat aamupäivällä, ettei mielenosoituksen tarkoituksena ole vastakkainasettelu poliisin kanssa, vaikka liike ilmoittaakin olevansa valmis myös kansalaistottelemattomuuteen.
– Ei ole missään tapauksessa tarkoitus hakea konfliktia eikä ollut lokakuussakaan. Meillä on laillinen oikeus osoittaa mieltä, sanoi mielenosoittaja Outi Leskinen MTV Uutisille.
Elokapinan lokakuun alussa järjestetyn mielenosoituksen jälkipyykkiä pestään yhä poliisin käytettyä kaasusumutetta tien Helsingissä katkaisseita mielenosoittajia kohtaan.
Aamupäivällä tilanne päivän mielenosoituksessa oli hyvin rauhallinen. Elokapinan mielenosoittajat istuivat keskellä katua ja muun muassa lauloivat välillä.
Poliisi: Annamme mielenosoituksen vallata kadun
Komisario Jarno Heinonen Helsingin poliisista kertoo, että lokakuun tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, kuinka suurilla resursseilla poliisi on pystynyt tämän päivän tilanteeseen varautumaan. Hänen mukaansa aika näyttää, kuinka tilanteeseen reagoidaan.
– Niin kuin nähdään, kaikki sujuu hyvässä hengessä. Poliisin kanssa etukäteen neuvoteltiin, kuinka tämä mielenosoitus järjestetään ja missä kohtaa katua se on mahdollista.