Kuvat jättioperaatiosta: Poliisi tutkii vakavaa "henkeen ja terveyteen" kohdistuvaa rikosta Kuortin kylässä

Poliisi tutkii vakavaa"henkeen ja terveyteen"kohdistuvaa rikosta Kuortin kylässä 0:28

Pertunmaan Kuortissa Etelä-Savossa tutkitaan vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistuvaa rikosta, jonka takia ABC Kuortin pihaa on eristetty eilisillasta asti.

– Päivänäöllä tehdään vielä aika paljon hommia ja eristys on päällä, kertoi komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista puoli kahdeksan aikaan aamulla.

Poliisi tekee alueella teknistä ja taktista tutkintaa ja apua eristykseen on saatu Puolustusvoimilta.

ABC on kuitenkin toiminut koko ajan normaalisti. Huoltoaseman liikennemyymäläpäällikkö Petri Seppänen kertoi STT:lle aamulla, että ABC on yhä auki eikä poliisioperaatio ole vaikuttanut siihen.

– Ainoastaan matkaparkki on suljettu, Seppänen sanoi.

Matkailuajoneuvoja ei voi parkkeerata niille tarkoitetulle alueelle eli operaatio on siis keskittynyt huoltoaseman piha-alueelle.

Lehtikuvan paikalla olleen kuvaajan mukaan poliisi eristi ABC:n takaa alkavan alueen rekkaparkin vierestä. Eristys jatkuu muutaman sadan metrin matkan Mäntyharjun suuntaan. Kuvaajan mukaan paikalla ei yöllä näkynyt poliiseja, mutta Puolustusvoimien väki vartioi alueella.

Poliisi vaitonainen

ABC:n takana olevalla rekkojen tankkauspaikalla oli pitkä nauha, jolla aluetta oli eristetty. Paikalla on ollut useita ihmisiä Puolustusvoimista, heidän autojaan ja ainakin yksi poliisiauto, kuvaaja kertoi.

Poliisi tiedottaa tutkinnasta tarkemmin kello 12:een mennessä. Tässä vaiheessa poliisi ei anna lisätietoja. Mistä aloite operaatioon tuli, poliisilta itseltään vai tuliko hälytys ABC:ltä?

– En ota kantaa siihen, Joutjärvi sanoi.

Liikennemyymäläpäällikkö Seppäsen mukaan poliisi ei ole kertonut hänellekään, mistä operaatiossa on kyse. 

Lue myös:

    Uusimmat