Poliisi tutkii epäiltyä törkeää ryöstöä Orimattilassa: Asiakas uhkasi taksikuskia teräaseella – viisikymppinen mies vangittu

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut noin viisikymppisen miehen epäiltynä todennäköisin syin törkeästä ryöstöstä Orimattilassa. Oikeus päätti vangitsemisesta eilen.

Poliisin mukaan vuonna 1973 syntynyt sisäsuomalainen mies otti taksikyydin Sisä-Suomesta Orimattilaan ja kyydin päätteeksi uhkasi kuljettajaa teräaseella. Poliisi ei tiedotteessaan tarkemmin kerro, mistä kyyti alkoi.

Taksin kuljettaja onnistui soittamaan hätäkeskukseen, ja rikoksesta epäilty otettiin kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä.

Teosta epäillyn miehen hallusta löytyi teräase.

Poliisin mukaan tekoa tutkitaan törkeänä ryöstönä, koska tekijä käytti teräasetta ja teko kohdistui taksin kuljettajaan.

Poliisi kertoo, että taksikuskia on oikeuskäytännössä pidetty henkilönä, joka ammattiinsa tai toimeensa kuuluvan työn tai tehtävän vuoksi ei voi puolustaa itseään tai omaisuuttaan.

Syytteen nostamisen määräaika kesäkuun lopussa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja