Poliisi tarkentaa: Oulun kirvessurmaajalla ei ollutkaan porttikieltoa pubiin

Keskusrikospoliisin mukaan Oulussa kaksi miestä kirveellä tappaneella miehellä ei ollutkaan varsinaista porttikieltoa Tuisku-pubiin.

Vuonna 1979 syntynyt mies surmasi pubin työntekijän ja karkuun yrittäneen asiakkaan viime keskiviikkona Tuiran kaupunginosassa. Poliisi kertoi perjantaina, että miehen mahdollinen motiivi olisi ollut juuri porttikielto.

Nyt keskusrikospoliisi kertoo, että mies oli poistettu muutama viikko sitten baarista häiriökäyttäytymisen takia ja häntä oli kehotettu olemaan tulematta baariin. Mies oli itse tulkinnut tämän porttikielloksi.

Pubin omistajan mukaan hänelle ei ole kuitenkaan annettu baarin vakiokäytännön mukaista porttikieltoa. Siitä tehdään erikseen kirjallinen merkintä henkilökunnan käsiteltyä asiaa.

Tällä hetkellä poliisi selvittää muun muassa surmaajan psyykkistä tilaa tekoaikaan sekä mahdollisia mielenterveysongelmia. Lisäksi poliisi haluaa saada tarkan kuvan, mitä epäilty teki viime hetkillään ja oliko tämä puhunut teoistaan etukäteen. 

Poliisin mukaan nyt esille tulleissa tutkimuksissa ja kuulusteluissa on käynyt ilmi, että hänen käyttäytymisessään on tältä osin tapahtunut selkeitä muutoksia viimeisten kuukausien aikana.

Lue myös:

    Uusimmat