Teinipoikaa puukotettiin hengenvaarallisesti Helsingissä: 15-vuotiasta poikaa esitetään vangittavaksi – juttu pysyi pimeänä pitkään, pelättiin "vasikaksi" leimautumista

MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin poliisi on edistynyt viime lokakuussa Alppipuistossa tapahtuneen väkivallanteon tutkinnassa. Poliisi esittää lauantaina vangittavaksi 15-vuotiasta poikaa epäiltynä tapon yrityksestä ja törkeän ryöstön yrityksestä. 

– Poliisi epäilee kyseisen pojan olleen puukottaja. Tapahtuneeseen liittyy useita muitakin epäiltyjä, mutta niitä en voi tässä vaiheessa tarkentaa. Tutkinta jatkuu, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss sanoo.

Poliisi on aiemmin kertonut, että 10-12 hengen ryhmä yritti 10. lokakuuta ryöstää kaksi 15-vuotiasta poikaa Alppipuistossa. Toista puukotettiin, ja hän sai hengenvaaralliset vammat. 

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisi on tehnyt kuluneen viikon aikana useita kiinniottoja tapaukseen liittyen, ja epäiltyinä on kuultu myös alle 15-vuotiaita. 

Juttu oli pitkään pimeänä, sillä poliisi ei saanut pyynnöistään huolimatta vihjeitä yhdeltäkään ihmiseltä, joka olisi ollut puistossa samaan aikaan teon tapahtuessa. Puistossa kuitenkin oli poliisin arvion mukaan tuolloin kyseisenä lauantai-iltana vähintään kymmeniä nuoria, jopa pari sataa nuorta.

Tutkinnan aikana ja myös kuulusteluissa on nyt tullut selkeästi esille, että tapauksesta ei ole haluttu kertoa joko pelon tai vasikaksi leimautumisen takia.

– Emme halua sellaista yhteiskuntaa, ettei poliisille enää uskalleta kertoa esimerkiksi tällaisesta väkivaltarikoksesta, Forss sanoo MTV Uutisille.

Jutun tutkinta on ollut poikkeuksellisen haastavaa. Sitkeän omien tutkimustensa perusteella ja yhden tärkeän yhteydenoton avulla poliisin onnistui edetä tilanteeseen, jossa rikokseen liittyvien epäiltyjen jäljille lopulta päästiin.

Poliisi toivoo silti edelleen yhteydenottoja niiltä, joilla on jotain tietoa tapahtuneesta.

Lue myös:

    Uusimmat