Poliisi pyytää havaintoja: Valtteri katosi jäljettömiin illanvieton jälkeen

Poliisi ei toistaiseksi ole saanut havaintoja Helsingissä Kulosaaren Clubilta kadonneesta Valtteri Ihalaisesta. Poliisi pyytääkin nyt havaintoja miehen liikkeistä.

Viimeiset havainnot Valtteri Ihalaisesta, 38, tehtiin aamuyöstä sunnuntaina 29. tammikuuta Kulosaaren Clubilta, kun hän oli lähdössä hieman ennen kello neljää kotiin ystävien illanvietosta. Poliisin mukaan hän lähti Kulosaaren ostoskeskukselta joko kävellen tai kyydillä Herttoniemen suuntaan. 

Valtteri on noin 185 senttimetriä pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on vihreät silmät, vaaleanruskeat hiukset ja parta. Hänellä oli katoamishetkellä yllään musta maiharimallinen talvitakki, tummat farkut ja mustat kävelykengät.

Rikosylikonstaapeli Anne Osmala kertoo MTV Uutisille, että etsinnät ovat toistaiseksi keskittyneet Kulosaareen ja apuna ovat olleet myös koirapartiot ja sukeltajat.

– Valitettavasti ei ole mitään uutta kerrottavaa, hän sanoo.

Mitään havaintoja ei ole Osmalan mukaan saatu. Hänen tiedossaan ei ole, että omaisetkaan olisivat saaneet mitään lisätietoja. Osmalan mukaan kellonaika on joka tapauksessa haastava.

– Jos se olisi tapahtunut eri vuorokaudenaikaan, ehkä havaintoja olisi voinut ollakin, mutta ei tämä poikkeuksellista ole, että näin ihminen katoaa.

Mahdolliset havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan virka-aikana puhelinnumeroon 0295 47 5307 ja virka-ajan ulkopuolella puhelinnumeroon 0295 41 7935 tai sähköpostilla osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki(at)poliisi.fi.

Päivitetty klo 14.23 poliisin julkaisemalla kuvalla ja yhteystiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat