Yhdysvalloissa on julkaistu video 6-vuotiaan tytön dramaattisesta pidätystilanteesta, joka aiheutti syksyllä kohua virkavallan toimista.
Kuusivuotias tyttö oli mediatietojen mukaan saanut koulussa raivokohtauksen, minkä vuoksi paikalle oli kutsuttu koulupoliisi viime vuoden syyskuussa Orlandossa.
Yhdysvalloissa koulupoliisit ovat poliisivirkailijoita, joiden työtehtävät erikoistuvat koulujen turvallisuuteen. He toimivat poliisilaitosten alaisuudessa ja heillä on samat valtuudet kuin muillakin poliiseilla.
Videolla näkyy, kuinka nyyhkivä tyttö pyytää poliisilta, ettei häntä pidätettäisi. Hän pyytää poliisilta muun muassa apua ja "toista mahdollisuutta".
– Auta minua, tyttö pyytää poliisin sitoessa hänen käsiään selän taakse nippusiteellä.
– Ole kiltti, anna minun mennä, tyttö sanoo videolla.
Tytön itku jatkuu koko tilanteen ajan, kun häntä talutetaan partioautolle. Video pidätystilanteesta on julkaistu tytön perheen omasta tahdosta, eikä videolla näy raivokohtausta, jonka kerrotaan edeltäneen tilannetta. Tyttö pääsi vapauteen samana päivänä.
Apulaisrehtori vei tytön rauhoittumaan
CNN:n mukaan välikohtaus alkoi, kun tyttö oli kiljunut ja repinyt luokan ovea, koska oli halunnut pitää yllään aurinkolaseja. Apulaisrehtori oli nähnyt tilanteen ja lähtenyt viemään "potkivaa ja huutavaa" tyttöä toimistoaan kohti puhuttelua varten.