Poliisi on kuullut Oulun puukotuksesta epäiltyä: "Kertonut päivän tapahtumista ja liikkeistään"

Poliisi on edistynyt viime viikolla Oulussa kauppakeskus Valkeassa tapahtuneen puukotuksen tutkinnassa.

Poliisi epäilee äärioikeistoaktivistina tunnettua 33-vuotiasta Sebastian Lämsää kahdesta murhan yrityksestä. Lämsän epäillään puukottaneen 12-vuotiasta lasta ja yrittäneen puukottaa myös toista paikalla ollutta lasta.

Oulun poliisilaitoksen rikoksentorjuntasektorin johtaja Markus Kiiskinen kertoo MTV:lle, että poliisi on päässyt kuulemaan vakavasti loukkaantunutta lasta. Kiiskisen mukaan hän toipuu vammoistaan hyvin.

– Hän on kertonut omat havaintonsa ja kokemuksensa loogisesti poliisille, sikäli kun järkyttävästä tapahtumasta on muistikuvia, Kiiskinen sanoo.

Toista uhria poliisi ei ole vielä kuullut. 

Lämsää poliisi on kuullut kahdesti viikonlopun aikana.

Hän on ollut yhteistyökykyinen ja kertonut päivän tapahtumista ja liikkeistään. Motiivi on vielä selvityksen alla, Kiiskinen sanoo.

Kiistää rasistisen motiivin

Kiiskinen vahvistaa, että Lämsä on kiistänyt tekoon liittyvän minkäänlaista rasistista motiivia, mutta myöntänyt itse teon. Poliisi kuulee häntä tarvittaessa vielä uudemman kerran.

Tässä jatketaan kuulusteluja ja teknistä tutkintaa, Kiiskinen summaa.

Oulun käräjäoikeus vangitsi Sebastian Lämsän maanantaina. MTV Uutisten tietojen mukaan Lämsä on ollut terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden listalla. 

Keskusrikospoliisilla on tutkinnassa toinen juttu, jossa Lämsää epäillään törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Lue myös:

    Uusimmat