Poliisi julkaisi kuvat: Kolmea etsitään epäiltyinä ryöstöistä Kuopiossa – myyjän kauhunhetket alkoivat, kun huivipäinen mies asteli kauppaan

Itä-Suomen poliisi etsii yhtä miestä ja kahta nuorta epäiltyinä kahteen eri ryöstöön, jotka ovat tapahtuneet Kuopiossa eilen.

Poliisi julkaisi epäillyistä ryöstäjistä kuvat. Ensimmäinen ryöstö tapahtui eilen hieman ennen kello kuutta Kuopion Särkiniemen lähikauppa Salessa.

– Kasvonsa huivilla peittänyt mies oli tullut kaupan aukioloaikana kassalle ja vaatinut kassatyöntekijältä rahaa pitäen kädessään teräasetta. Mies oli saanut saaliikseen rahaa ja poistunut teon jälkeen ennen poliisien saapumista. Ryöstäjä oli 18–30-vuotias mies, jolla oli yllään sininen huppari, siniset farkut ja kasvojen edessä musta huivi, jossa oli valkoisia kuvioita. Paidassa oli valkoinen Lee Cooper -teksti, poliisi kuvailee toista tekijää.

Toisessa ryöstössä kaksi ryöstäjää

Toinen ryöstöistä tapahtui hieman ennen iltakymmentä eilen, kun Kuopion Pihlajalaaksossa ryöstettiin K-Market.

– Juuri ennen kaupan sulkemista sisään oli tullut kaksi nuorta, jotka olivat naamioneet kasvonsa. Henkilöt olivat varustautuneet lyömäaseilla ja yrittäneet anastaa rahaa, mutta kassatyöntekijä oli saanut sen estettyä. Henkilöt olivat saaneet saalikseen muuta omaisuutta ja poistuneet paikalta ennen poliisien saapumista.

Poliisi tutkii tapahtumia ryöstöinä ja pyytää yleisöltä tietoja tekijöiden tunnistamiseksi. Tiedot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisille soittamalla vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Lisätiedot 22.4.2019 klo 15:00 saakka voi ilmoittaa suoraan numeroon 0295 456 844.

Lue myös:

    Uusimmat