Poliisi jäi lohduttamaan yksinäistä taaperoa sairaalaan: "Hänellä ei ollut ketään muuta"

Nähdessään kadulta löytyneen lapsen kirkuvan tutkimusten aikana, poliisi päätti jäädä lohduttamaan yksinäistä poikaa sairaalaan.

Viime viikolla Georgian kaduilta löydettiin yksinään vaelteleva pikkupoika, joka toimitettiin ensiapuun tarkastukseen. Itkevän 1,5-vuotiaan pojan seuraksi lähti poliisi James Hurst, jonka hyväsydäminen teko lähti leviämään nopeasti sosiaalisessa mediassa. Lukuisista kiitoksista huolimatta mies ei pidä itseään sankarina.

Kahden lapsen isä toimi vaistojensa varassa

Poliisi ei nimittäin pystynyt jättämään pelokasta poikaa yksin sairaalaan, joten hän pyysi sairaalan henkilökunnalta lupaa ottaa poika syliinsä lohduttaakseen häntä. Hurts kertoo päätyneensä tekoon nähdessään pojan huutavan sydäntäsärkevästi tutkimusten aikana. Poika rauhoittuikin pian ja nukahti poliisin rinnalle, jossa hän nukkui lähes tunnin ajan.

– Makasin sängyssä hänen kanssaan ja annoin hänen nukkua siinä, missä hän tunsi olonsa mukavaksi, Hurts kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kahden lapsen isä Hurts on toiminut poliisina vasta alle vuoden, mutta hänet on silti ehditty jo palkita työstään kunniamerkillä. Hurts kertoo toimivansa aina sen mukaan, mikä tuntuu hänestä luontaisalta.

– Sillä ei ollut mitään tekemistä kunniamerkin kanssa. Se oli inhimillinen teko, mies kertoo uusimmasta sankariteostaan.

– Tunsin empatiaa häntä kohtaan, ja yritin vain olla siinä häntä varten, koska hänellä ei ollut ketään muuta.

"Muut olisivat tehneet täysin saman"

Vaikka lääkärit, sairaanhoitajat sekä lukuisat kuvan nähneet kiittelevätkin poliisia tämän teosta, Hurts ei pidä itseään sankarina.

– En juossut palavaan rakennukseen. Olin paikalla lapsen takia, ennen poliisin uraansa Yhdysvaltain armeijassa työskennellyt Hurts kertoo.

Mies haluaa poliisin työssään keskittyä kehittämään yhteisöllistä lainvalvontaa.

– Teemme tämän tyyppisiä asioita joka päivä, vaikka niitä ei usein valokuvatakaan. Tunnen ylpeyttä, että sain olla siellä häntä varten. Meitä on 605 poliisia, jotka olisivat tehneet täysin saman, Hurts toteaa.

Lähde: Today 

Lue myös:

    Uusimmat