Poliisi huolestui: Ihmisiä yllytetään tekemään lastensuojeluilmoituksia kiusaamismielessä – voi täyttää usean eri rikoksen tunnusmerkit
Sosiaalisessa mediassa kuumana käyvä vastakkainasettelu on ottanut uusia kierroksia. Uutena piirteenä Twitterissä on alkanut levitä viestejä, joissa ihmisiä kehotetaan tekemään perättömiä lastensuojeluilmoituksia muiden ihmisten lapsista.
Viimeaikainen kehitys sai poliisinkin huolestumaan.
– Muistutan, että sekä tällainen teko että siihen kehottaminen ovat rikoksia, joista voidaan tuomita vankeutta, kirjoittaa Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnan johtaja, ylikomisario Jari Taponen, Twitterissä.
Taponen kertoo MTV Uutisille, että kielenkäyttö somessa on muuttunut aiempaa härskimmäksi ja rajummaksi. Toistaiseksi perättömät lastensuojeluilmoitukset eivät ole erottuneet polisin rikostilastoissa millään tavalla.
– Ilmiöön liittyvät yleensä muukalaisvastaisuus sekä vähemmistöjen ja kaiken erilaisuuden dissaaminen. Pyritään tekemään toisesta aina vastapuoli ja luomaan kuvaa, että vastakkain olisivat kaksi ääripäätä.
Ylikomisarion mukaan keskustelu on hyvin polarisoitunutta ja keskustelijoiden seassa toimii myös nimimerkkejä, joiden ainoana tarkoituksena on lietsoa vastakkainasettelua tai aiheuttaa hämmennystä.
– Jos puhutaan vaikka Twitterissä, niin jo algoritmit luovat kuplia, kun ihmiset tykkäävät tietyistä profiileista ja jakavat tiettyjen profiilien viestejä jolloin piiri rupeaa olemaan aika pieni ja kuplan vaara on mahdollinen.
– Se osaltaan edistää polarisoitumista, kun ei nähdä toisten mielipiteitä tai näkökantoja asioihin.
Perätön ilmoitus vie työaikaa
Helsingin kaupungin lastensuojelun sosiaalityön päällikön Jonna Vanhasen mukaan kiusaamistarkoituksessa tehdyt ilmoitukset ovat marginaalinen ilmiö.
Vanhasen mukaan Helsingissä tehtiin viime vuonna noin 19 000 lastensuojeluilmoitusta tai sosiaalihuoltolain mukaista yhteydenottoa tai ennakollista lastensuojeluilmoitusta.
Yksityishenkilöiden tekemiä ilmoituksia oli noin 6 prosenttia kaikista. Hyvin pieni osa näistä oli nimettömiä ilmoituksia.
– Selkeästi kiusaamistarkoituksessa tehdyt perättömät ilmoitukset ovat yksittäisiä.
– Syinä kiusaamistarkoituksessa tehtyjen ilmoitusten taustalla saattaa olla esimerkiksi naapuririidat tai ilmoittajan mielenterveyspulmat tai yksinäisyys.
Vanhanen muistuttaa, että turhat ilmoitukset kuluttavat myös sosiaalityöntekijöiden aikaa.
– Suurin haitta niistä luonnollisestikin on kiusaamisen kohteeksi joutuneelle.
"Helppo heitellä kommentteja"
Ylikomisario Taposen mukaan osa tunnekuohuissa kirjoittavista ihmisistä ei välttämättä ymmärrä, että some-kirjoittelusta voi seurata rikosrekisteri.
– Perättömien lastensuojeluilmoitusten tehtailu voi täyttää kunnianloukkauksen, törkeän kunnianloukkauksen tai julkisen rikokseen kehottamisen tunnusmerkistön.
– Somessa on aika helppoa heitellä kärjekkäitä kommentteja ja tällä tavalla ei välttämättä tulisi naamatusten ihmisten kanssa käyttäydyttyä.
Taponen kehottaa ilmiantamaan asiattomia kommentteja ja blokkaamaan asiatonta sisältöä jo pelkästään oman mielenrauhan vuoksi. Yleisesti ylikomisario pitää esimerkiksi Twitteriä erinomaisena alustana, sillä palvelu kokoaa keskusteluihin kaikenlaisia ihmisiä esimerkiksi eri ammateista ja yhteiskunnan osa-alueilta.
Vasemmistopoliitikko syyttää äärioikeistoa
Perättömiin lastensuojeluilmoituksiin kehottamisesta on kirjoittanut Twitterissä muun muassa vasemmistoliiton puoluevaltuuston jäsen Tiia Lehtonen.
Lehtonen kertoo äärioikeiston masinoivan lastensuojeluilmoituksia hänen ystävästään Johannes Koskesta kiusaamistarkoituksella.
– Tästä inspiroituneena, Junes Lokka yllyttää videollaan tekemään myös minusta ja lapsistani lasu-ilmoituksia. Eikö näille saa mitään lakia?
Lehtosen mainitsema Junes Lokka on tunnettu maahanmuuttokriitikko ja Oulun kaupunginvaltuutettu. Hän on myös aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä.
Lokka on tuomittu aiemmin muun muassa niskoittelusta poliisia vastaan osana mielenosoitusta. Lokka on tuomittu myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä huumausainerikoksesta. Hän on ollut ehdolla sekä eduskunta- että eurovaaleissa.
Tiia Lehtosen mainitsema Johannes Koski puolestaan kirjoittaa Twitterissä, että some-keskustelulla on hänen mielestään poliittinen motiivi.
– Näissä viesteissä yllytetään häiriköimään perhettäni tekemällä perusteettomia lastensuojeluilmoituksia. Ja lisäksi samalla levitetään halventavia valheita.
Koski on kohdentanut viestinsä myös ylikomisario Jari Taposelle, ja Taposen aiemmin jutussa mainittu twiitti oli vastaus teeman ympärillä käytävään keskusteluun.
Johannes Koski toimii osana niin kutsuttua silakka-liikettä. Liike vastustaa muun muassa rasismia, populismia ja vihapuhetta. Liikkeen esikuvana toimii vastaava, italialainen, sardiiniliike.
Uusimmat
-
14:04
Yeboyah sai tuomareilta kylmää kyytiä – Jorma Uotinen: "Odotukset olivat korkealla"
-
14:01
Poliisi kaipaa havaintoja epäillystä tuhotyöstä Itä-Helsingissä
-
13:55
Susijengin päävalmentajalle Lassi Tuoville sopimus eurooppalaiseen suurseuraan
-
13:55
Pääministeri Orpo keskusteli Ruotsin Kristerssonin kanssa jengirikollisuudesta: "Totta kai ollaan valmiita auttamaan"
-
13:46
Pelko rintoihin takertumisesta oli liikaa – seura etsii kuumeisesti ratkaisua paitafiaskoon
-
13:45
Mikä avuksi, kun koira ei anna leikata kynsiä? Tämä karvakorva taipui helppoon "huijaukseen"
-
13:30
MTV seuraa: Chilen MM-ralli starttaa! Kalle Rovanperä taisteluun mestaruuden varmistamiseksi
-
13:29
Helsinkiläiseltä seurakunnalta yllättävä kannanotto – kansanedustaja kimpaantui
-
13:15
"Pyydän anteeksi turkulaisilta" – Minttu Mustakallion tulkinta Turun murteesta on omaa luokkaansa
-
13:07
Video: USA ja Suomi kilpailivat tarkka-ammunnassa – lopputuloksena murskavoitto
-
12:59
Traficom varoittaa: Tekoälymäinen lausegeneraattori tekee huijausviestejä pankkien asiakkaille
-
12:42
Kamila Valijevan dopingtapauksen käsittely keskeytyi
-
12:36
Ukraina on hyökännyt Venäjän sähköverkkoa vastaan Kurskissa – MTV seuraa sotaa
-
12:34
Jukka ja Chachi Hildén juhlistivat neljättä hääpäiväänsä – tanssija paljasti rakkaansa yllättävän lempipuuhan
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
12:01
Teemu Suninen häkeltyi testierikoiskokeella – "Tuli pieni sokki"
-
11:21
Suden ja rajakoiran kohtaaminen tallentui videolle Pohjois-Karjalassa: "Alahan mennä"
-
Lataa lisää